Hamurai väläytti kykyjään Tahkon Pohjola Finnhorse Tourissa
22.8.2021
Kouluratsastuksen Tahkovuori Dressage tapahtumassa kauden kolmannen Pohjola Finnhorse Tourin voitti Riitta Holopainen nuorella suomenhevoslupauksella Hamurailla. Loistava voittotulos 71,420 prosenttia ilahdutti ratsastajaa. Toiseksi sijoittui Anna Johansson ja Haavis-Estelle (67.407%). Suomenhevosluokkaan osallistui vain neljä ratsukkoa.
Ulkokauteen ovat tuoneet haasteensa koronan ja herpesviruksen lisäksi pääntautiepidemia, jonka vuoksi ratsukko pääsi palaamaan kilparadoille vasta elokuussa.
”Olemme olleet kesällä kotona jopa seitsemän viikkoa”, kertoo Master-ratsastuksenopettaja ja valmentajan erikoisammattitutkinnon suorittanut ratsastuskouluyrittäjä Hyvinkäältä.
”Koska suomenhevosten sarjan finaali on kür ja siinä on mukana sulut, ajattelin alun perin, ettemme ole valmiit siihen. Hamurai on isoliikkeinen ja kilpailee ensimmäistä kauttaan tällä tasolla.”
Voiton myös ratsukko nousi kuitenkin Pohjola Finnhorse Tourissa viiden kärkeen ennen viimeistä osakilpailua Kangasalla. Sen jälkeen viisi parasta ratsukkoa jatkaa finaaliin Hyvinkäälle. Seuraavana ratsukolla onkin edessä Kangasalan osakilpailu, ja loppu jää nähtäväksi.
”Nyt pitää varmasti alkaa väsäämään küriä, jotain kivaa ja maailman helpointa”, Holopainen nauraa.
Holopainen, 64 ratsastaa selkäongelmiensa vuoksi enää Hamuraita, joka on hänen mukaansa kiltti ja rauhallinen, mutta myös herkkä.
”Siinä on varmasti jokin sisäinen arabi, joka saa sen säikkymään. Saan hallittua omia kipuja jumppaamalla ja aamuisilla jääkylmillä suihkuilla. Olen käynyt myös avannossa. Jos ne auttavat ratsastamaan, kestän ne.”
Kouluratsastuksen Pohjola Tour -sarjan kolmas osakilpailu, Tahkon maneesi, Nilsiä
Tulokset 22.8.
Pohjola Finnhorse Tour, helppo A
4 lähtijää ja 2 sijoittuu
1) Riitta Holopainen / Hamurai, Hyvinkään Urheiluratsastajat 71.420%, 2) Anna Johansson / Haavis-Estelle, Jyvässeudun Ratsukot 67.407%,…
Täydet tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/602936
Pohjola Tourin sarjatilanteet päivittyvät alkuviikosta tänne: https://www.ratsastus.fi/kilpailu-ja-valmennus/tulokset/sarjakilpailut-2021/
Uutiset
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta
- 13.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Norhalle ja seniorijoukkueelle hopeaa, nuorille ja junioreille joukkuepronssia, Moisalalle luokkavoitto
- 12.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuoret ja junioriratsastajat huippuvireessä
- 12.9.2026Estejuniorijoukkue nappasi voiton Nations Cupin Challenge Cupissa
- 11.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuorten ja junioreiden joukkue jatkaa kärjessä koulukokeen jälkeen
- 10.9.2026Kenttäratsastuksen PM-joukkueet nimetty – kisa käynnistyy perjantaina
- 10.9.2026Hevosvaltiopäivät 2026 – Hevosalalla on nähtävissä paljon potentiaalia
- 7.9.2026MM München – Valjakkojoukkue nousi aina 11. tilalle
- 7.9.2026Helsinki Horse Show 2027 – ohjelman tähtinä myös Kyra ja Cathrine
- 6.9.2026Kouluratsastuksen Pohjola-finaalit Wesunda Dressagessa – Kärkkäinen, Pirinen, von Wendt ja Lehmusto voittoihin