Hevosten ja ponien ulkomaisten tulosten perusteella maksettavat kasvattajapalkinnot
10.1.2019
Kasvattajapalkinnot maksetaan ranking-pisteiden perusteella. Hevosten tulostiedot tulee toimittaa Suomen Hippokseen.
Hevosten ja ponien ulkomaiset ranking-pisteet ja kasvattajapalkinnot
SRL ei enää laske vuodelta 2018 ranking-pisteitä ulkomailla kilpailleille FWB-hevosille, eikä Suomessa syntyneille kantakirjakelpoisille poneille, joilla ei ole ollut SRL:n vuosimaksua maksettuna vuonna 2018. Suomen Hippoksen näkökulmasta näiden hevosten tulostiedot ovat kuitenkin tärkeitä, sillä Veikkauksen kautta kanavoituvat kasvattajapalkinnot perustuvat ranking-pisteisiin.
Vuoden 2018 tulosten osalta on päätetty Suomen Hippoksessa tehdä poikkeuspäätös tulosten saamiseksi mukaan palkkioiden perusteeksi. Edellä mainittujen hevosten ja ponien ulkomaiset kilpailutulokset vuodelta 2018 käsitellään Suomen Hippoksessa kasvattajapalkintojen maksatusta varten. Huomioitavaa kuitenkin on, että SRL ei ota näitä pisteitä huomioon ranking-listoilla.
Tulokset tulee toimittaa 18.1.2019 mennessä yhtenä tiedostona sähköpostilla krista.nyqvist@hippos.fi
Uutiset
- 14.8.2026MM Aachen – Naisvikeltäjät esittivät tekniset ohjelmat
- 14.8.2026MM Aachen – Sanna Siltakorpi "Hevosen jännittyneisyys näkyi suorituksessa"
- 14.8.2026MM Aachen – Henri Ruoste ”Olen todella tyytyväinen”
- 13.8.2026MM Aachen – AG Vaulting Team aloitti onnistumisella
- 13.8.2026MM Aachen – Axel Lindberg ja Quella Bonne avasivat pelin
- 13.8.2026MM Aachen – Naisvikeltäjät pääsivät vauhtiin
- 12.8.2026MM Aachen - Henri Ruoste ja Tiffanys Diamond varmistivat paikan GP Specialiin
- 12.8.2026MM Aachen – Stella Hagelstam ”Energiatankki oli tyhjä”
- 11.8.2026MM Aachen – kenttäratsukot ja vikeltäjät valmistautuvat
- 11.8.2026MM Aachen - Ville Vaurio ”Magee fiilis”