Ideakilpailu - ideoi toivedesi koulutus tai tapahtuma
17.12.2018
Lounais-Suomen alue tarjoaa jälleen seuroille mahdollisuuden toteuttaa joko itse ideoimansa täysin uuden koulutuksen, tapahtuman tai luennon, tai toiveittensa koulutuksen, jonka järjestämiseen kaivataan lisäresursseja. Luovuus on sallittua eikä tapahtuman, tilaisuuden tai koulutuksen tarvitse välttämättä liittyä ratsastukseen. Tapahtuma voi olla myös ns. oikeaan tarpeeseen tuleva jo aiemmin pidetty ja hyväksi havaittu kurssi tai koulutus. Oleellista on, että se on seura- ja harrastetoimintaa aktivoiva, kohderyhmä kohtuullisen laaja ja se toteutetaan vuonna 2019. Ideakilpailussa huomioidaan erityisesti "Yhdessä" -teema, mutta kaikenlaiset ideat ovat tervetulleita.
Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä alueen kanssa ja sen tulee olla avoin kaikille alueen seurojen jäsenille. Alue tukee tapahtumaa 300 eurolla ja auttaa sen tiedotuksessa. Kutsun tulee olla valmis viimeistään kuukautta ennen tapahtumaa. Alue tukee taloudellisesti mahdollisesti myös muita kuin voittanutta ideaa.
Suunnitelmat ja kysymykset lähetetään 31.1. mennessä siivonen.kirsi@gmail.com.
Iloa ideointiin!
Uutiset
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta
- 13.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Norhalle ja seniorijoukkueelle hopeaa, nuorille ja junioreille joukkuepronssia, Moisalalle luokkavoitto
- 12.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuoret ja junioriratsastajat huippuvireessä
- 12.9.2026Estejuniorijoukkue nappasi voiton Nations Cupin Challenge Cupissa
- 11.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuorten ja junioreiden joukkue jatkaa kärjessä koulukokeen jälkeen
- 10.9.2026Kenttäratsastuksen PM-joukkueet nimetty – kisa käynnistyy perjantaina
- 10.9.2026Hevosvaltiopäivät 2026 – Hevosalalla on nähtävissä paljon potentiaalia
- 7.9.2026MM München – Valjakkojoukkue nousi aina 11. tilalle
- 7.9.2026Helsinki Horse Show 2027 – ohjelman tähtinä myös Kyra ja Cathrine
- 6.9.2026Kouluratsastuksen Pohjola-finaalit Wesunda Dressagessa – Kärkkäinen, Pirinen, von Wendt ja Lehmusto voittoihin