Ruosteelta ja Camparilta jälleen vahvaa näyttöä 4* Kronbergissa
14.7.2023
Henri Ruoste ja Campari kilpailevat tänä viikonloppuna neljän tähden kansainvälisessä kilpailussa Saksan Kronbergissa. Eilisestä Grand Prix luokasta ratsukko nappasi viidennen sijan prosentein 71,63 maksimipisteistä. E-tuomari olisi sijoittanut ratsukon jopa luokan voittajaksi antaen prosentit 73,804.

Ruoste ja Campari ovat tehneet näyttävän paluun kilpa-areenoille hevosen pitkän sairasloman jälkeen. Campari ylsi toistamiseen tällä kaudella kansainvälisesti yli 70 prosentin tulokseen, vaikka takana on loukkaantumisen aiheuttama yli neljän vuoden laidunloma. "GP meni todella hyvin, verryttelin tosi kevyesti ja ratsastin varovasti, sillä täällä on ollut todella lämmintä", Ruoste kommentoi suoritustaan. "Yksi siirtyminen passagesta piaffeen epäonnistui ja vaihtoihin jokaisella askeleella tuli virhe."
Kronbergissa ratsukko saavutti jo toisen kvaalituloksen syyskuussa järjestettäviin Euroopan mestaruuskilpailuihin, joista Suomen kouluratsastusjoukkue havittelee joukkuepaikkaa Pariisin olympialaisiin. Mikäli joukkuepaikkaa ei aukene, Ruosteella on mahdollisuus saada vielä maapaikka Pariisiin henkilökohtaisten tulosten perusteella.
Lauantaina Kronbergissä ratsastetaan vielä Grand Prix Special sekä Grand Prix vapaaohjelma musiikilla. Ruoste haluaa kuitenkin säästää hevosta, jonka voimataso ei vielä ole valmis suorittamaan useampaa ohjelmaa peräkkäin. Ratsukko jättäytyy pois lauantain luokista mennen hevosen hyvinvointi edellä.
Tulokset 13.7.2023 CDI4* Kronberg, Saksa
Grand Prix, 37 lähti, 9 sijoittuu
1) Dorothee Schneider - Sisters Act MD Old, GER, 72,826%
2) Victoria Max-Theurer - Birkhof's Topas Fbw, AUT, 72,500%
3) Lisa Müller - Gut Wettlkam's D'avie FHR, GER, 72,413%
...
5) Henri Ruoste - Campari, FIN, 71,630%
Täydelliset tulokset:Linkki
Uutiset
- 20.8.2025Kenttäratsastuksen nuorten ja junioreiden EM-kilpailut alkavat Strzegomissa
- 18.8.2025KePan aloituskokous keräsi asiantuntijat yhteen
- 17.8.2025Vuokko Toivanen vikellyksen lajimestariksi
- 15.8.2025Helsinki Horse Show´ssa aiempaa enemmän luokkatarjontaa suomalaisille
- 15.8.2025Anna Kivistö puolustaa mestaruutta 16.-17.8. vikellyksen SM-kilpailuissa Ypäjällä
- 14.8.2025Helsinki Horse Show 2026 – ”Visiona kasvaa maailman parhaaksi ratsastuskilpailuksi”
- 12.8.2025Reiningin PM-kilpailut Tanskassa – suomalaisille voittoja muissa luokissa
- 11.8.2025Selvitystyö käynnistynyt ratsastuksen huippu-urheilun nykytilasta
- 11.8.2025Askellajiratsastuksen MM-kilpailut - Miina Sarsamalle nuorten töltin T1 pronssimitali
- 10.8.2025Ville Vaurio ja Dante NL kouluratsastuksen Suomen mestarit 2025