Saksa johtaa koulun MM-kisaa
1.6.2010
Kouluratsastuksen MM-kilpailut, Aachen 22.8.
Saksa johtaa ennen Hollantia ja Iso-Britanniaa
Kouluratsastuksen MM-kilpailu alkoi Aachenissa tiistaina, jolloin puolet joukkuekilpailuun Grand Prix -luokkaan osallistuvista ratsukoista suoritti osuutensa. Mukana on joukkueet kaikkiaan 17 maasta. Kun jokaisen joukkueen kaksi neljästä ratsukosta on suorittanut osuutensa, Saksa johtaa kilpailua ennen Hollantia ja Iso-Britanniaa.
Keskiviikkona vuorossa ovat joukkueiden vahvimmat ratsastajat. Toisena päivänä ratsastavat Ateenan olympialaisten kultamitalisti, Hollannin Anky van Grunsven hevosellaan Keltec Salinero ja MM-kultamitalia puolustava Saksan Nadine Capellmann, nyt hevosella Elvis. Joukkueen lopulliseen pistemäärään lasketaan kolmen parhaan ratsukon tulos.
Luokka on samalla ensimmäinen karsintakilpailu henkilökohtaiseen finaaliin. Suomen Kyra Kyrklund ratsastaa korkean rankingsijoituksensa ansiosta toisen päivän ryhmässä hevosellaan Max.
Ensimmäisen ryhmän ratsastettua henkilökohtaista kilpailua johtaa Saksan Heike Kemmer joka sanoi tehneensä hevosellaan Bonaparten uransa parhaan ohjelman. Toisena on Hollannin Imke Schellekens-Bartels hevosella Sunrise. Hänen joukkuetoverinsa Laurens van Lieren sai odotettua heikomman tuloksen, mikä ratsastajan mukaan johtui siitä, että hän kesken verryttelynsä joutui palaamaan tallille vaihtamaan satulahuopaa siinä olleeseen logoon liittyneiden tulkintaepäselvyyksien takia. Liian lyhyt verryttely johti hevosen jännittyneisyyteen. Kolmantena on yli odotusten hienosti onnistunut Ruotsin Tinne Vilhelmsson hevosella Solos Carex.
Tilanne kouluratsastuksen joukkuekilpailussa kun puolet ratsukoista on suorittanut osuutensa
1) Saksa 145,00, 2) Hollanti 140,042, 3) Iso-Britannia 134,917, 4) Yhdysvallat 134,042, 5) Sveitsi 133,00, 6) Tanska 132,541, 7) Ruotsi 130,750, 8) Ranska 130,625.
Teksti Ulla Lindgren Fagerholm
Uutiset
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta
- 13.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Norhalle ja seniorijoukkueelle hopeaa, nuorille ja junioreille joukkuepronssia, Moisalalle luokkavoitto
- 12.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuoret ja junioriratsastajat huippuvireessä
- 12.9.2026Estejuniorijoukkue nappasi voiton Nations Cupin Challenge Cupissa
- 11.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuorten ja junioreiden joukkue jatkaa kärjessä koulukokeen jälkeen
- 10.9.2026Kenttäratsastuksen PM-joukkueet nimetty – kisa käynnistyy perjantaina
- 10.9.2026Hevosvaltiopäivät 2026 – Hevosalalla on nähtävissä paljon potentiaalia
- 7.9.2026MM München – Valjakkojoukkue nousi aina 11. tilalle
- 7.9.2026Helsinki Horse Show 2027 – ohjelman tähtinä myös Kyra ja Cathrine
- 6.9.2026Kouluratsastuksen Pohjola-finaalit Wesunda Dressagessa – Kärkkäinen, Pirinen, von Wendt ja Lehmusto voittoihin