Paris 2024 - Sanna Siltakorpi ja Veera Manninen valmistautuvat Pariisin olympialaisiin Saksassa ja Pieksämäellä
7.2.2024
Kenttäratsastajat Sanna Siltakorpi ja Veera Manninen ovat saaneet henkilökohtaiset maapaikat Pariisin olympialaisiin. Viime vuoden kilpailutulosten perusteella hankitut paikat ovat osoitus pitkäjänteisestä työstä ja erinomaisesti onnistuneesta valmistautumisesta ja kilpailukaudesta. Molemmilla on ensi elokuussa tähtäimessään uransa ensimmäiset olympialaiset. Sannalla jo monet EM- ja MM-kilpailut kokeneena ja Veeralla ensimmäiset arvokilpailut ylipäätään senioreissa.
Sanna Siltakorpi on kilpailut jo kuudet EM-kisat ja kahdet MM-kisat, mutta ensimmäiset olympialaiset tuntuvat erityisen hyvältä.
”Totta kai on tosi tärkeää ja kivaa, että pääsin olympialaisiin. Se on tietysti jokaisen urheilijan unelma ja päätavoite. Sain olla Riossa Elmon [Jankari] mukana, joten on ihan kiva, kun vähän tietää, mitä odottaa. Se on ihan erilainen tapahtuma kuin muut arvokilpailut. Olemme kisakylässä, ja siinä ovat kaikki muut urheilijat eri lajeista ympärillä. Olympialaiset ovat tapahtumana todella hieno, ja on hienoa päästä urheilemaan itse.”
Sannan ratsastusharrastus alkoi Niinisalon Ratsastajien ratsastuskoulussa opettajinaan Heikki Anttinen ja Pertti Kaukinen. Sanna osallistui ensimmäisiin kenttäkilpailuihinsa ratsastuskoulun ponilla.
Nyt Sanna kilpailee ja valmentautuu Saksasta käsin yhdessä puolisonsa Elmo Jankarin kanssa. Perheeseen kuuluu kaksi lasta. Sannan ja hänen ratsunsa Bofey Clickin lempiosuus on maastokoe, jossa Sanna kokee olevansa parhaimmillaan.
”Vahvuuteni on ollut maastokoe. Se on varmaankin syy, miksi kenttäratsastusta juuri harrastan. Pidän myös lajin monipuolisuudesta ja siihen liittyvästä horsemanshipistä. Kentässä yhdistyvät kaikki kolme [koulu- ja esteratsastus sekä maastokoe]. Pitää ajatella hevosen kuntovalmennusta, miten se toimii koulussa ja hyppää parhaiten maastokokeen jälkeen. Kenttäratsastus on lajina niin mielenkiintoinen, koska se on erittäin monipuolinen.”
”Bofey Click on kisannut viimeksi syyskuussa. Sen jälkeen se on ollut kevyessä ratsastuksessa. Tammikuun alusta alkaen olen valmentautunut valmentajani Julia Krajewski [olympiakultamitalisti] kanssa. Maaliskuun alussa pitäisi aloittaa kisakausi.”
Sanna lisäksi myös Veera Manninen, 24 lunasti henkilökohtaisen maapaikan. Sanna on maajoukkuevalmentajana seurannut ja valmentanut Veeraa vuosien aikana ja saa hänestä nyt tiimikaverin Pariisiin.
”On totta kai huippu juttu, että meillä on lajissa tulevia nuoria ratsastajia. Veera on tehnyt todella hyvää työtä, voi olla todella ylpeä siitä, kuinka hän ratsastaa.”
"Pitkään viime syksynä seurattiin ja pohdittiin"
Pieksämäkeläinen Veera Manninen sai jännittää maapaikkaa vuoden vaihteeseen asti, mutta odottaminen palkittiin parhaalla mahdollisella tavalla.
”Onhan se todella hienoa, sitä kun pitkään viime syksynä seurattiin ja pohdittiin, että tuleeko paikka. Viime vuosi oli ensimmäinen, joka vähän keskeytyi, emme päässeet tekemään ihan ehjää kautta. Kun maapaikka tuli, olihan se helpotus ja todella huikea fiilis, että olemme sinne kilpailuihin nyt menossa”, kuvailee Veera Manninen.
Veera asuu ja valmentautuu Suomessa hevosen omistajan Petri Tolmusen opissa, ja tiimi kilpailee Pieksämäeltä käsin. Pariisin projekti käynnistyi jo viisi vuotta sitten. Pitkäjänteinen, suunnitelmallinen ja rohkea projekti on edennyt askel kerrallaan, sopivaa vauhtia kohti päätähtäintä.
”Se näkyy, miten hyvä suunnitelma meillä on aina ollut, miten hyvä kisakalenteri ja treenisuunnitelma. Niiden kautta olemme päässeet tekemään hyvän suunnitelman ja osallistumaan niihin kisoihin, joihin olemme halunneet ja tehneet tuloksia, mitä on haettu.”
Veera aloitti ratsastuksen äitinsä, ratsastuksenopettaja Päivi Mannisen ratsastuskoulussa Teittilän Tallilla. Hän edustaa Ratsastusseura Pikadoreja. Veera ratsasti alkuun ratsastustunneilla opetushevosilla, ja on koko elämänsä ratsastanut paljon erilaisia hevosia. Edelleen pääosa arvokilpailuihin valmistautumisesta tehdään kotitallilta käsin.
”Kyllä sanoisin, että se on vahvuus minun kohdallani ainakin. Minulla on kotona Pieksämäellä todella hyvä tiimi ja olosuhteet olla. Sieltä on suhteellisen hyvä lähteä Eurooppaan ja olla pidempiä jaksoja siellä. Ja kotiin on hyvä palata, on koti missä olla, ja siellä ovat muut hevoset ja perhe. Kyllä sieltäkin käsin pääsee Eurooppaan.”
Valmentaja ja Sir Gregin omistaja Petri Tolmunen tutustui Veeraan ja hänen perheeseensä toimiessaan aluevalmentajana. Kun Veeran juniorivuosien ratsu Colibri jäi eläkkeelle, antoi hän Sir Gregin Veeralle ratsastettavaksi.
”Kokonaisuutena yleensäkin, että pääsemme sinne kisaamaan ja olemme molemmat kunnossa. Koko kisaformaatti on jo niin upea. Toivotaan, että pääsemme tekemään ehjät suoritukset ja pysymme omalla tasollamme.”
Veeran ja Sir Gregin kisakausi käynnistyy huhtikuun alussa kansainvälisissä kilpailuissa.
Uutiset
- 3.10.2024Hevosalan yhteisessä Kummihevonen-kampanjassa hevosiloa levittää 150 hevosta
- 2.10.2024Valmistautuminen Los Angelesiin on käynnistynyt Olympiakomitean kanssa
- 1.10.2024Helsinki Horse Show tuo esteratsastuksen maailmantähdet jäähalliin
- 29.9.2024Mikko Moisalalle luokkavoitto ja junioreiden Ruotsin mestaruus
- 27.9.2024Saana Nieminen viidenneksi nuorten EM-kilpailussa Sardiniassa
- 27.9.2024Ratsastuskypärällä on suuri merkitys loukkaantumisten ehkäisemisessä
- 27.9.2024Hyvässä Seurassa Helsinki Horse Show´hun
- 25.9.2024Pariisin olympiaratsastajat saapuvat Helsinki Horse Show´hun
- 23.9.2024Henri Ruoste ja Ville Vaurio esiintyvät yhdessä Helsinki Horse Show´ssa
- 22.9.2024Viimeiset paikat Pohjola Superfinaaleihin ratkottiin Ypäjällä