Satu Väihkönen HUJOn puheenjohtajaksi
5.1.2026
Satu Väihkönen on ratsastuksen huippu-urheilun johtoryhmän HUJOn uusi puheenjohtaja. Väihkönen on sitoutunut johtamaan toimintaa Los Angelesin olympialaisiin ja paralympialaisiin asti. Hän toimi HUJOssa tällä olympiadilla Ypäjän Valmennuskeskuksen edustajana ja on jo ollut mukana uudistamassa ja kehittämässä sen toimintaa viime vuoden ja oman puheenjohtajakautensa aikana 2022-2024.
”Olemme erittäin tyytyväisiä siitä, että Satu lähtee motivoituneena ja sitoutuneena jatkamaan jo edellisellä kaudellaan alkaneita ja viime vuoden aikana tehtyjä muutoksia. Huippu-urheilijamme ansaitsevat nyt vakautta ja työrauhaa toteuttaa suunnitelmia, kuten myös organisaatio”, sanoo Ratsastajainliiton hallituksen puheenjohtaja Marjukka Manninen.
Hallitus käsittelee HUJOn asioita järjestäytymiskokouksessaan loppuviikolla ja vahvistaa nimityksen.
Lisätty tieto nimityksen vahvistamisesta 22.1. klo 12.13.
Uutiset
- 21.2.2026Laura Kangasniemen ja Goldprinsin kausi sai lentävän lähdön
- 20.2.2026EHV-1 -tapaukset Suomessa - tilannekuva 20.2.
- 17.2.2026Tiedonanto hallituksen toimenpiteistä hevospalveluiden verokohtelun selvittelytyössä
- 16.2.2026Kultajousi Style Championissa kaksoisvoitto Granrothille – Finnhorse Cupissa voitto Jippikayheille
- 13.2.2026Tiedoksi Ratsastajainliiton jäsenseurojen ja -yhteisöiden jäsenille
- 11.2.2026200 suomalaisratsastajaa kilpailee Helsinki Horse Show´ssa
- 9.2.2026HIHS 2026 - Amateur Tourin finalistit julkaistu
- 9.2.2026Hallitus selvittää ylimääräisen liittokokouksen järjestämistä
- 7.2.2026Suomalaisratsukot erinomaisessa vireessä Sunshine Tourilla
- 7.2.2026Nelli Pajuharju ja Cascada Pohjola Gold Hallisarjan voittoon