Suomalaiset onnistuivat ohjelmissaan vikellyksen PM-kilpailuiden kakkospäivänä
8.7.2023
Suomalaiset onnistuivat ohjelmissaan perjantaina vikellyksen PM-kilpailuissa. Seniorit Vuokko Toivanen ja Jessica Laxén pitävät kärkisijoja perusliikkeiden ja teknisten ohjelmien jälkeen. Toivanen johtaa luokkaa huimilla pisteillä 7,059 ja Laxén on toisena pistein 6,263. Vikellyksen PM-mitalistit ratkeavat parhaillaan käynnissä olevien vapaaohjelmien jälkeen.
Tiedote Emma Pakkanen
Nuorten Anna Kivistö teki onnistuneen teknisen ohjelman ja pitää kolmatta sijaa pistein 6,929. Seniorit ja nuoret esittävät lauantaina vielä vapaaohjelmat. PM-tittelit jaetaan kolmen ohjelman yhteistuloksen perusteella.
Suomalaiset lapset ja juniorit ovat myös kiinni kärkikahinoissa. Neea Kostiainen johtaa lasten luokkaa pisteillä 6,992. Veera Palomäki on neljäntenä ennen lauantain finaalia pistein 6,739.
Juniori Iira Vesterinen on toisena pistein 7,163 ja Pinja Nykänen 6,893 on neljäntenä. Lapsista ja junioreista finaalikierroksella starttaa puolet lähtijöistä. Junioreiden finaalissa nähdään seitsemän suomalaista ja lapsien finaalissa viisi.
Perjantaina saatiin päätökseen kansalliset luokat, joissa kilpaili suomalaisia. Lasten 1* kansallisen luokan voitti Noona Matintupa pistein 5,603. Vieno Räisänen oli junioreiden 1* luokassa toinen pistein 5,832.
Täydet tulokset: http://www.oxygeneiv.se/voltige/index.html
Uutiset
- 31.3.2026Nations Cup -joukkueet on nimetty esteratsastuksen EEF-sarjaan
- 30.3.2026Kyra Kyrklund koulutti Ypäjällä 300 ratsastuksenopettajaa ja valmentajaa
- 23.3.2026Tule mukaan strategiaseminaariin keskustelemaan tulevaisuudesta
- 23.3.2026MM-kilpailuihin tähtäävä Leena Kalalahti onnettomuudessa
- 18.3.2026Candy Cup 2026 - Maastoesteratsastuksen valmennussarja lapsille ja junioreille
- 15.3.2026Ville Vauriolle hallimestaruus ja hattutemppu
- 5.3.2026Ratsastajainliiton puheenjohtaja ja hallitus nauttivat jäsenistönsä luottamusta
- 1.3.2026HIHS 2026 – Steve Guerdat Helsingin maailmancupin voittoon – varmisti paikkansa finaaliin
- 1.3.2026HIHS 2026 - Amateur Tour Top 10 finals presented by Black Horse huipentui Kultajousi areenalla
- 1.3.2026HIHS 2026 – Lassi Lehmusto ja Vekardo tanssahtelivat Winter Cupin voittoon