Suomen Ratsastajainliiton viikkotiedote 9.7.

9.7.2019

Lännenratsastuksen MM-kilpailut käydään Sveitsissä. Suomea edustaa junioreissa Elena Wuorimaa. Esteratsastuksen EM-kilpailut käydään lapsiratsastajien, junioreiden ja nuorten ratsastajien osalta Hollannissa. Myös kenttäratsastajat mittelevät Euroopan mestaruuksista Hollannissa. Suomea ovat edustamassa muun muassa tuoreet PM-kultamitalistit Veera Manninen ja Hedwig Wikström.  

Suomalaiset valjakkoajajat olivat hurjassa vireessä Norjassa ajetuissa PM-kilpailuissa. Kultaa tuli niin junioreissa, poneissa kuin hevosissakin. Poneissa ja hevosissa kultamitalit jaettiin myös Suomen joukkueille.

Ensimmäinen Aino Nations Cup Finland oli kaikin puolin menestys. Järvenpäässä järjestetyssä tapahtumassa vieraili yli 6.500 kävijää, jotka pääsivät seuraamaan erinomaista huippu-urheilua koulu- ja esteratsastuksessa. Suomalaiset menestyivät hyvin, erityisesti kouluratsastaja Henri Ruoste, joka voitti molemmat neljän tähden GP-luokat. Suomen joukkue sijoittui esteratsastuksessa neljänneksi ja kouluratsastuksessa toiseksi.

Terhi Stegars menestyi viikonloppuna erinomaisesti Hollannissa järjestetyissä kansainvälisissä kouluratsastuskilpailuissa. Stegars ratsasti hevosella Thai Pee GP-luokassa toistaiseksi parhaan tuloksensa (69,13%) sijoittuen kolmanneksi. Ratsukko oli kolmas myös Grand Prix Kürissä tuloksella 72,865%.

Lisätiedot: www.ratsastus.fi

1) Suomalaisia kansainvälisissä kilpailuissa
2) Ratsastuskilpailuja Suomessa
3) Ratsastuksessa tapahtuu
4) Ratsastusta televisiossa

 

1) SUOMALAISIA KANSAINVÄLISISSÄ KILPAILUISSA

Mestaruudet sekä viiden, neljän ja kolmen tähden taso
- Lisäämme mahdolliset viime hetken entrytiedot kilpailuihin tänne: LINKKI
- Suomalaisratsastajien tuloksia päivitetään sivulle www.ratsastus.fi tulostiedotteiden lisäksi.

9.-13.7. Reiningin MM-kilpailut (juniorit) Givrins, Sveitsi www.cs-classic.com
Elena Wuorimaa - Haidachino Hollywood
Trainer: Tim McQuay

9.-14.7. Esteratsastuksen EM-kilpailut (lapsiratsastajat, juniorit ja nuoret ratsastajat) Zuidwolde, Hollantiwww.chdewolden.nl
Nuoret 
Eveliina Talvio - Chelsea
Henna Vahantila - Zino

Juniorit
Jenny Aarnio-Wihuri - Ice Tea
Teresita Bremer - Caral
Katie Clarke - Cartier De Musk D N
Jasmin Engblom - Verdi

Lapsiratsastajat
Julia Linnanmäki - Tenor
Suvi Paavola - Gardento Prova

Valmentajat: Sanna Backlund, Marina Ehrnrooth

11.-14.47. Kenttäratsastuksen EM-kilpailut Maarsbergen, Hollanti / www.maarsbergenhorsetrials.nl 
CH-EU-Y-CCI3*-L 
Veera Manninen - Colibri
Johanna Pohjonen - Conner K

CH-EU-J-CCI2*-L -
Elmo Laiho Elsa's Isabelle
Sami Siltakorpi - Bofey Bridge
Emmi Tapio - One Wind
Hedwig Wikström - Chiara's Charm

Joukkueenjohtaja: Sanna Siltakorpi
Valmentaja: Anna Hassö, Helena Källblad

12.-15.7. Kenttäratsastusta CCI4*-S - Jardy, Ranskawww.jardy.fr  
Eirin Losvik - Daffodil's Flamenco 
CCI3*-S
Sara Tuomala - Divali

Muut kilpailut

10. - 14.7. Esteratsastusta CSI2* Vilamoura, Portugali/ www.vilamouraequestriancentre.com
Erika Hanhisuanto - Carambola, Grupo Prom Calabis, Grupo Prom Uranus d'Or

11.-14.7. Esteratsastusta CSI2* Chantilly, Ranska / www.jumping-chantilly.com 
Noora Forsten - Con Caya
CSIYH1*
Noora Forsten - Londino

11.-14.7. Esteratsastusta CSI2* Bonheiden, Belgiahttp://jumping-bonheiden.be
Anna-Julia Kontio - Calicia la Silla Z, Silteplait de Circee, Diaty Fortuna
Ida Palmos - Dolce Vita Crosby
CSI1*
Ida Palmos - Candirena Z

12.-14.7. Kenttäratsastus CCI2*-L - Sahrendorf, Saksawww.rufv-auetal-sahrendorf.de 
Lotte Palmgren - March Boy, Nathan der Weise - C

 

2) RATSASTUSKILPAILUJA SUOMESSA

Esteratsastuksen LähiTapiola GP-sarja jatkuu Salossa. Lahden Ratsastajat juhlistavat  80-vuotista taivaltaan esteratsastuskilpailujen merkeissä Takkulassa. Kouluratsastuksen LähiTapiola Small Tour järjestetään Lappeenrannassa. Kenttäratsastuskilpailut Niinisalossa ja Lempäälässä. Vikellystä Hämeenlinnassa.

Mukana kilpailut kansalliselta 3-tasolta alkaen. Kilpailujen kutsut ja tulokset löytyvät Kipa kilpailupalvelussa: https://kipa.ratsastus.fi. Useilla kilpailuilla myös online-tulospalvelu: http://online.equipe.com.  

 

3) RATSASTUKSESSA TAPAHTUU

SRL:n tapahtumakalenteri: https://tapahtumat.ratsastus.fi/tapahtumat/

 

4) RATSASTUSTA TELEVISIOSSA 

Havenin lähetyksiä kotimaan ratsastuskilpailuista: http://www.haven.fi/live/  

 FEI TV

Maksullinen FEI tv lähettää livenä ja koosteina useimmat kansainväliset arvokisat, myös Nations’ Cupit ja maailmancupin osakilpailut.

Lisätietoa, tarkemmat aikataulut ja tilaukset: LINKKI