Anna Tallberg kilpailee CDI3* Helsinki Horse Show´ssa
13.10.2023
Kouluratsastuksen MM- ja EM-ratsastaja Anna Tallberg kilpailee CDI3* Helsinki Horse Show´ssa. Tanskassa asuva Tallberg tuo kotiyleisön eteen näyttävän Grevens Zorron, joka on tällä kaudella tehnyt Grand Prix´ssä parhaimmillaan 72,826 prosentin tuloksen.
”En ole koskaan aiemmin kilpaillut Horse Show´ssa. Esiinnyin joskus vuonna nakki ja makkara katrillinäytöksessä, ja olen ollut kisoissa Emman [kaksoissisko] kanssa. Mutta nyt on kiva vetää valkoiset housut jalkaan.”
Grevens Zorro vietti EM-kilpailujen jälkeen palauttavan vesikävelyviikon, ja ratsukko on sen jälkeen tähdännyt kohti hallikauden maailmancupin osakilpailuja. Helsingin kanssa samaan aikaan olevan Herningin maailmancupin osakilpailun kisapaikan sai Emma Kanerva, joten Tallbergilla oli kaksi vaihtoehtoa. Kolmen tähden kansainvälinen kilpailu Tanskan Herningissä tai koti-Suomessa. Vaikka ajomatka Helsinkiin on selvästi pidempi, veti Tallbergia Suomeen myös mahdollisuus viettää aikaa perheen kanssa.
”Tulen Suomeen jo maanantaina, ja jään kisojen jälkeen vielä viikoksi. Zorro asuu Nissalassa, jota Emma nyt pitää. Tosi kiva päästä taas ratsastamaan Emman kanssa yhdessä.”
Suomalaisista Helsingissä kilpailevat myös Stella Hagelstam ja Siiri Kyrö. He saavat vastaansa mm. tasokkaan ruotsalaisjoukkueen MM- ja EM-ratsastaja Jeanna Högbergin ja olympiaratsastaja Mads Hendeliowitzin johdolla.
Kouluratsastuksen kansainvälinen Grand Prix on perjantaina klo 13.00 ja Grand Prix vapaaohjelma musiikilla lauantaina klo 10.45. Sunnuntaina on kansallinen kouluratsastuksen finaali – Pohjola Superfinaali, joka on myös vapaaohjelma musiikilla. Siinä nähdään kuusi kansallista kärkiratsukkoa, niin puoliverisiä kuin suomenhevosiakin, kilpailemassa toisiaan vastaan omalla tasollaan.
Lisätietoa: https://helsinkihorseshow.fi/ohjelma/
Korjattu 15.10. Elisabet Ehrnrooth on jäänyt kilpailusta pois.
Uutiset
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta
- 13.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Norhalle ja seniorijoukkueelle hopeaa, nuorille ja junioreille joukkuepronssia, Moisalalle luokkavoitto
- 12.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuoret ja junioriratsastajat huippuvireessä
- 12.9.2026Estejuniorijoukkue nappasi voiton Nations Cupin Challenge Cupissa
- 11.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuorten ja junioreiden joukkue jatkaa kärjessä koulukokeen jälkeen
- 10.9.2026Kenttäratsastuksen PM-joukkueet nimetty – kisa käynnistyy perjantaina
- 10.9.2026Hevosvaltiopäivät 2026 – Hevosalalla on nähtävissä paljon potentiaalia
- 7.9.2026MM München – Valjakkojoukkue nousi aina 11. tilalle
- 7.9.2026Helsinki Horse Show 2027 – ohjelman tähtinä myös Kyra ja Cathrine
- 6.9.2026Kouluratsastuksen Pohjola-finaalit Wesunda Dressagessa – Kärkkäinen, Pirinen, von Wendt ja Lehmusto voittoihin