Ben ajoi toiseksi Tsekissä
1.6.2010
Kansainvälistä valjakkoajoa, CAI-A Nebanice, Tsekki 16.7.
Simonsén toisena parivaljakkokisassa
Ben Simonsén Sipoosta ajoi toiseksi kansanvälisessä A-tason parivaljakkokilpailussa Nebanicessa Tsekissä. Luokan voitti isäntämaan Jiri Nesvacil. Yksikköjen luokassa Sanna Tirkkonen ajoi Candy Boyn seitsemännelle palkintosijalle.
- Hevoset tuntuivat hyviltä ajaa ja toimivat hyvin yhdessä. Kouluosuus meni ok, maratonkoe onnistui hyvin, mutta tarkkuusajossa tuli kaksi pientä kosketusta keiloihin ja aavistus yliaikaa. Tarkkuusrata oli haastava. Siinä ei ollut mitään pikkukiemuroita, mutta aika niin tiukka, että se pakotti pitämään reipasta vauhtia, jolloin kosketusten mahdollisuus kasvaa. Yliaikavirheestä en ole huolissani, sillä vain pari valjakkoa onnistui suorittamaan tehtävän ilman yliaikavirheitä, kertoi Simonsén.
Arja Mikkonen ja SG Oberon olivat koulukokeen jälkeen yksikkövaljakoiden kisan kärjessä, mutta maratonilla Mikkonen ajautui yhden portin ohi ja seurauksena oli suorituksen hylkääminen.
- Arjalla on ollut vaikeuksia löytää maratonille sopiva kuolain. Vahvempi kuolain, jota hän on SG Oberonille testannut, on ollut liian kova. Ja nyt kun käytössä oli pehmeämpi kuolain, hevonen pääsi liian vahvaksi ja pujahti portin ohi, raportoi Ben Simonsén.
Suomalaiset valjakot ovat nyt matkalla Tsekistä kohti Puolan Jarantovia, jossa ajetaan yksikkövaljakoiden ensi vuoden MM-kilpailun esikisa. Yksikköjen luokkaan on ilmoittautunut yli 60 valjakkoa.
Tulokset
Luokka parivaljakot, 16 lähti, 6 sijoittui
1) Jiri Nesvacil / Rudolfo Curiosa II / Sacramoso Clarissa III / Favory Corduana XX-7 Tsekki 134,48, 2) Ben Simonsén / Artemis / Kidi / Lili Suomi 142,26, 3) Josef Hrouda / Maestoso Matyi / Siglavy Batosta IV-1 / Pluto Mima XIII-1 Tsekki 144,26,.. hylätty : Jari Ihanamäki / Pavarotti / Mingo / Cojac Suomi
Luokka yksiköt, 26 lähti, 7 sijoittui
1) Bartolomiej Kwiatek / Lokan Puola 122,96, 2) Andre Herman / Impacto Belgia 126,74, 3) Hans Wehr / Rivaldi Saksa 127,02,…7) Sanna Tirkkonen / Candy Boy Suomi 135,38,…17) Tove-Maria Holmasto / Cisco Suomi 159,52,…hylätty Arja Mikkonen / SG Oberon Suomi
Kaikki tulokset: www.hoefnet.nl/drivingresults/2007/CZE/NEBANICE/
Kuva Anna Vähäkuopus
Kuvan käsittely Marcus Westermark
Uutiset
- 28.2.2026HIHS 2026 – Eiken Sato Helsinki Grand Prix’n voittoon, Jone Illi paras suomalainen
- 28.2.2026HIHS 2026 - Jone Illi liitää jälleen voittoon CSI 1* 140cm presented by Fazer – Grand Prix luokassa
- 28.2.2026HIHS 2026 – Denis Lynch vei jälleen voiton 145 cm luokassa, Jone Illi neljäntenä
- 28.2.2026HIHS 2026 – Mads Hendeliowitz uusi eilisen voittonsa, Ville Vaurio kohensi sijoitustaan
- 28.2.2026HIHS 2026 – Määttä ja Pajunen Pohjola Road to Helsinki 2026 voittajat, Kender kärkeen pronssisarjassa
- 28.2.2026HIHS 2026 – 150 cm presented by Finnfoam Garofalolle
- 27.2.2026HIHS 2026 – Jone Illi Starlightilla CSI1* 140 cm voittoon
- 27.2.2026Ratsastajainliiton vuoden 2025 palkittavat
- 27.2.2026HIHS 2026 – Amateur Tour tarjosi tiukkoja uusintakamppailuja ja vahvoja taitosuorituksia
- 27.2.2026HIHS 2026 – Perjantain Pohjola-voittajiksi Määttä ja Vastamaa