Paris 2024 - Henri Ruosteelle ja Tiffanys Diamondille toinen olympialaisten MER-tulos
21.6.2024
Henri Ruoste ratsasti uudella kilpakumppanillaan Tiffanys Diamondilla toisen Pariisin olympialaisiin vaadittavan MER-tuloksensa CDI4* FEI Grand Prix’ssa Kronbergissa, Saksassa.
Ruoste sijoittui luokassa kolmanneksi tuloksella 72,674 prosenttia. Luokan voitti Yhdysvaltojen Marcus Orlob hevosella Jane 73,913 prosentin tuloksella. Suomalaisratsukoista Emma Kanerva ja Greek Air olivat luokassa kuudensia ja Joanna Robinson ja Glamouraline sijalla 25.
"Kokonaisuudessaan "Tiffy" meni todella hyvin ja yritti todella paljon. Suorituksessa oli vähän enemmän latautuneisuutta kun olisi optimaalisesti toivonut. Olisi voinut olla rennompi kokonaisuudessaan, mikä helpottaa radan ratsastamista. Kaikki on kuitenkin niin uutta ja alussa, niin joka kerta oppii jotain", kertoo Henri Ruoste.
"Täytyy kuitenkin muistaa, että meillä ei ole oikeastaan juurikaan ratakokemusta. Otetaan askel askeleelta ja on muistettava, että "Tiffy" meni noin kuukausi sitten ensimmäisen GP:n ja kaksi viikkoa sitten toisen", jatkaa Ruoste.
Henri Ruosteella on nyt Pariisin olympialaisiin vaadittavat kaksi yli 67 prosentin MER-tulosta molemmilla kärkihevosillaan, eli Quentanolla sekä Tiffanys Diamondilla.
"On mietittävä, että mikä on järkevää ja mikä ei. Tiffanys Diamond on 12-vuotias ja Quentano on 15-vuotias. Tiffyllä on tulevaisuutta ajatellen useampia vuosia urheilussa ja siinä mielessä se on eteenpäin katsottuna mielenkiintoisempi hevonen. Tottakai kaikki on sen kanssa todella alussa ja kaikki tulee nyt erittäin nopeasti. Hienoa, että molemmat hevoset ovat nyt kvalifioituneet ja on vaihtoehto", kertoo Ruoste kärkihevosistaan.
Kouluratsastusjoukkue Pariisin olympialaisiin
Pariisin olympialaisiin tähtäävien kouluratsukoiden on annettava tulosnäytöt 24.6. mennessä, jonka jälkeen Pariisin olympialaisiin lähtevä kouluratsastusjoukkue nimetään.
Valinta Pariisin olympialaisiin tehdään yhdessä Suomen Olympiakomitean kanssa. SRLn hallitus vahvistaa valintakomitean ehdotuksen. Olympiakomitea nimeää kolmihenkisen koulujoukkueen heinäkuun alussa. Neljäs, vararatsukko matkustaa paikalle Pariisiin. Ratsastajainliiton kouluratsastuksen valintakomiteassa ovat Marko Björs, Tanja Takkula, Jenny Eriksson ja Ratsastajainliiton urheilujohtaja Jutta Koivula.
FEI:lle ilmoitetaan tarvittavat tulokset saavuttaneet ratsastajat 25.6. mennessä, ja viimeinen ilmoittautumispäivä olympialaisiin on 8.7. Pariisin olympialaiset järjestetään ratsastuksessa 27.7.-6.8. ja paralympialaiset 28.8.–8.9.
21.6. Kouluratsastus, CDI4* Kronberg, Saksa
FEI Grand Prix, lähti 26
1) Marcus Orlob / Jane, USA 73,913 %
2) Adrienne Lyle / Helix, USA 72,739 %
3) Henri Ruoste / Tiffanys Diamond, FIN 72,674 %
…6) Emma Kanerva / Greek Air, FIN 72,174 %
…25) Joanna Robinson / Glamouraline, FIN 63,978 %
Täydet tulokset: LINKKI
Lisätty Henri Ruosteen kommentteja 22.6. klo 12.59. Poistettu Janne Berghin nimi kouluratsastusjoukkueen valintakomiteasta 23.6. klo 10.57.
Uutiset
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta
- 13.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Norhalle ja seniorijoukkueelle hopeaa, nuorille ja junioreille joukkuepronssia, Moisalalle luokkavoitto
- 12.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuoret ja junioriratsastajat huippuvireessä
- 12.9.2026Estejuniorijoukkue nappasi voiton Nations Cupin Challenge Cupissa
- 11.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuorten ja junioreiden joukkue jatkaa kärjessä koulukokeen jälkeen
- 10.9.2026Kenttäratsastuksen PM-joukkueet nimetty – kisa käynnistyy perjantaina
- 10.9.2026Hevosvaltiopäivät 2026 – Hevosalalla on nähtävissä paljon potentiaalia
- 7.9.2026MM München – Valjakkojoukkue nousi aina 11. tilalle
- 7.9.2026Helsinki Horse Show 2027 – ohjelman tähtinä myös Kyra ja Cathrine
- 6.9.2026Kouluratsastuksen Pohjola-finaalit Wesunda Dressagessa – Kärkkäinen, Pirinen, von Wendt ja Lehmusto voittoihin