Hyvä Talli -järjestelmän tallipilotit alkavat tänä syksynä – haluatko mukaan?

31.8.2023

Pilottivaiheessa mukaan lähteville talleille auditointi on maksuton ja sen aikana valmentajilta ja tallinpitäjiltä saatuja kokemuksia hyödynnetään järjestelmän viimeistelyssä. Laatutalli-nimellä käynnistynyt Hyvä Talli -laatujärjestelmä on määrä ottaa käyttöön Suomen Hippoksen valmentajalisenssin myöntämisen ehtoina porrastetusti alkuvuodesta 2024.

Kuvituskuva Hanna Heinonen.

 

Hyvä Talli -työryhmän työ on edennyt auditoijakoulutuksiin ja tallipilotteihin. Niistä kerättyjen huomioiden jälkeen laatujärjestelmän on tarkoitus korvata kaikissa uusissa Suomen Hippoksen valmentajalisenssin vaatimissa tallitarkastuksissa käytetty tallitarkastus jo vuoden 2024 alusta. Varsinais-Suomen hevosjalostusliiton, Suomen Hippoksen ja Suomen Ratsastajainliiton yhteishanke pyrkii ennen kaikkea yhteismitallistamaan tallien laatutyötä sekä kannustamaan työn kehittämiseen. 

 

”Hyvä Talli on vapaaehtoinen järjestelmä talleille, jotka haluavat dokumentoida ja kehittää toimintaansa​. Järjestelmän perustaso kuitenkin määrittää jatkossa myös kaiken hevosalan keskusjärjestöjen alaisen tallitoiminnan, mikä yhteismitallistaa alan hyvinvointi- ja laatutyötä ja tekee siitä entistä läpinäkyvämpää”, Hyvä Talli -projektityöryhmää vetänyt Virpi Ylitalo Varsinais-Suomen hevosjalostusliitosta kertoo.

 

Hyvä Talli -kriteereissä keskitytään hevosten terveydenhoitoon, tallin turvallisuuteen, hyvään työnantajuuteen, asiakaskokemukseen sekä hevosten lajityypillisten käyttäytymisen mahdollistamiseen. Järjestelmä tulee kattamaan kolme tasoa, joista pronssitasolla talli täyttää uuden eläinten hyvinvointilain ja sen asetuksien vaatimat edellytykset sekä kiinnittää huomiota hevosten Welfare Quality -hyvinvointimittariston perusasioihin.

 

Hopeatasolla tallin toiminnassa on kehitetty jo arkea helpottavia laatutoimintoja: kirjalliset sopimukset ovat kaikilta osin kunnossa ja tallilla on sekä valmennus- ja varautumissuunnitelmat, eläinlääkärin kanssa tehty terveydenhuoltosopimus ja terveydenhoitosuunnitelma.

 

Kultatasolla tallin toiminta kattaa kaikki valmistuvan hevosten hyvinvointimittariston kriteerit ja sen laatutyö on jatkuvaa ja dokumentoitua.

 

Ensimmäisessä vaiheessa järjestelmästä saadaan käyttöön pronssitason tarkastuslomake, jota tarkennetaan vielä tarvittaessa pilottikokemusten sekä uuden eläinten hyvinvointilain ja sen asetusten mukaan. Hopea- ja kultatasoa kehitetään, kun perustason toiminnallisuudet ovat valmiina ja käytössä.  

 

”On koko hevosalan etu, että talleilla kiinnitetään enemmän huomiota laatutyöhön ja suunnitteluun. Valmentajat ovat erityisesti toivoneet apua ja neuvoja viranomaistarkastuksiin, ja tavoitteena on, että Hyvä talli -järjestelmä tarjoaa tähän työkaluja, kuten selkeät tarkastuslistat”, Ylitalo jatkaa. 

 

 

Syksyllä talliauditointeja pilotoidaan – maksutta

 

Projektin auditoijakoulutukset käynnistyvät elokuussa. Jo nyt tallinpitäjien on mahdollista ilmoittautua pilottiauditointeihin, joiden pohjalta järjestelmän toimivuutta kehitetään vielä palautteen pohjalta. Pilottiin osallistuminen on maksutonta, ja tallit, jotka hyväksytään niissä pronssitasolle, saavat täten ensimmäisen Hyvä Talli -auditoinnin maksutta.

 

”Rohkaisen etenkin ravivalmentajia tutustumaan järjestelmään ja ilmoittautumaan mukaan auditointiin ensijoukoissa. Näin saisimme lisää arvokasta näkemystä auditoinnin ja lomakkeen hyödyistä valmentajan näkökulmasta,” Suomen Hippoksen asiantuntijaeläinlääkäri Susanna Mäki rohkaisee.

 

Hyvä Talli -järjestelmän pronssitaso tulee jo vuodesta 2024 korvaamaan nykyiset tallitarkastukset, jotka ovat olleet edellytys esimerkiksi Suomen Hippoksen myöntämille valmentajalisensseille. Jatkossa tallitarkastus toteutetaan koulutettujen Hyvä Talli -auditoijien toimesta, ja se uusitaan aina kolmen vuoden välein.

 

”Vuonna 2024 kaikki uudet tallitarkastukset pyritään toteuttamaan jo järjestelmän mukaisesti. Lisenssijärjestelmässä jo mukana olevien osalta uudistettu tallitarkastus tullaan toteuttamaan asteittain kolmen vuoden aikana,” Mäki jatkaa. 

 

”Kaikessa tähdätään laatutyön kehittämiseen: uskomme selkeiden tasomäärittelyjen helpottavan toimijoiden laatutyötä ja parhaassa tapauksessa ruokkivan halua nousta seuraavalle tasolle. Kun kriteerit on selkeästi määritelty, omaa laatutyötä voi kehittää asteittain sen mukaisesti”, Virpi Ylitalo jatkaa.  

 

Suomen Ratsastajainliiton jäsentallien auditoinnissa hyödynnetään jo nyt Hyvä Talli -järjestelmän lomaketta. Yhteinen laatukriteeristö koetaan koko alan eduksi.

 

”Nyt saamme kaikille keskusjärjestöjen alla toimiville hevostalleille saman järjestelmän. Lisäksi järjestelmä on ihan jokaisen tallin hyödynnettävissä: auditoinnin voi tilata mille tahansa tallille, ja sen avulla talli voi esimerkiksi jatkossa markkinoida oman toiminnan laadukkuutta ja rakentaa näin kilpailuetua”, Ylitalo painottaa.  

 

Ilmoittautumiset pilottitalliksi: Hyvä Talli -työryhmän sihteeri, Suomen Hippoksen jalostusassistentti Krista Nyqvist, krista.nyqvist@hippos.fi tai p. 020 760 5262.

Lisätietoja projektista:

Hyvä Talli -projektiryhmän vetäjä, toiminnanjohtaja Virpi Ylitalo Varsinais-Suomen hevosjalostusliitto, virpi.ylitalo@turunhippos.fi tai p. 040 7473 432.

Hyvä talli -työryhmään kuuluvat:
Virpi Ylitalo pj
Katja Lappalainen
Riitta Kilpiö
Kaisa Nivola
Birre Mangström
Matti Rehula
Katriina Siikarla
Riikka Takaneva
Harri Voutilainen