Kaikki suomalaiset ajoivat MM-koulukokeen
31.8.2018
Suomalaisvaljakot tekivät tasaista työtä MM-kilpailujen koulukokeessa.
Ben Simonsén ja Ragyogo koulukokeessa. Kuva: Hippoevent.at / Sarka Veinhauerova.
Kaikki suomalaiset ajoivat MM-koulukokeen
Kolme suomalaista valjakkoajajaa nähtiin perjantaina radalla Kronenbergin MM-kilpailuissa Hollannissa.
Ensimmäisenä aamulla ajoi Leena Kalalahti hevosella Judym.
- Leena ajoi hyvän ja ehjän suorituksen ilman rikkeitä. Olimme vähän pettyneitä pisteisiin (66,57), kertoo joukkueenjohtaja Jouni Heikinheimo.
Seuraavana radalla oli henkilökohtaiseen kilpailuun osallistuva Sanna Tirkkonen – Porsche Life.
- Esitys oli tarkka ja lähes virheetön ja pisteet -60,75.
Ben Simonsén ja Ragyogo olivat radalla puoli neljän maissa Suomen aikaa.
- Benille sattui radalla pari virhettä ja niistä rokotettiin enemmän kuin olisimme kuvitelleet. Lopputulos 62,30 ei oikein tuntunut hyvältä, odotimme noin -57 tasoista lopputulosta.
Heikinheimo on tyytyväinen kaikkien suomalaisten suorituksiin.
- Erot ovat tässä vaiheessa todella pieniä ja huominen maraton laittaa tulosjärjestyksen varmasti uusiksi. Esteet ovat pitkiä ja vaikeita ja niissä on todella paljon tekemistä.
Henkilökohtaisessa kilpailussa parhaalla sijalla suomalaisista on koulukokeen jälkeen Talvikki Järvinen (38.), seuraavana Sanna Tirkkonen (42.), Ben Simonsén (48.) ja Leena Kalalahti (61.). Joukkuekilpailussa otetaan huomioon jokaisessa lajissa kahden parhaan valjakon tulos, ja siinä Suomi on sijalla 15 koulukokeen jälkeen.
Henkilökohtainen tulos koulukokeesta: http://www.horsedriving.fr/ftpresults/NED/KRONENBERG.20180828.20180902/PDF/DRESSAGE.pdf
Joukkuetulos koulukokeen jälkeen: http://www.horsedriving.fr/ftpresults/NED/KRONENBERG.20180828.20180902/PDF/TeamsAfterDressageHorses.pdf

Leena Kalalahti ja Judym. Kuva: Hippoevent.at / Sarka Veinhauerova.

Sanna Tirkkonen ja Porsche Life. Kuva: Hippoevent.at / Sarka Veinhauerova.
Online-tulospalvelu: http://www.horsedriving.fr/ftpresults/NED/KRONENBERG.20180828.20180902/results.html
Uutiset
- 18.3.2026Candy Cup 2026 - Maastoesteratsastuksen valmennussarja lapsille ja junioreille
- 15.3.2026Ville Vauriolle hallimestaruus ja hattutemppu
- 5.3.2026Ratsastajainliiton puheenjohtaja ja hallitus nauttivat jäsenistönsä luottamusta
- 1.3.2026HIHS 2026 – Steve Guerdat Helsingin maailmancupin voittoon – varmisti paikkansa finaaliin
- 1.3.2026HIHS 2026 - Amateur Tour Top 10 finals presented by Black Horse huipentui Kultajousi areenalla
- 1.3.2026HIHS 2026 – Lassi Lehmusto ja Vekardo tanssahtelivat Winter Cupin voittoon
- 1.3.2026HIHS 2026 – Hän teki sen taas – Jone Illi ja Caprivi 145 cm luokan voittoon
- 1.3.2026HIHS 2026 – Kullo Kender ja Agilero Pohjola Bronze Road to Helsinki voittoon
- 28.2.2026HIHS 2026 – Eiken Sato Helsinki Grand Prix’n voittoon, Jone Illi paras suomalainen
- 28.2.2026HIHS 2026 - Jone Illi liitää jälleen voittoon CSI 1* 140cm presented by Fazer – Grand Prix luokassa
