Katie Sundin Brumpton toi MM-pronssin Suomelle
11.8.2019
Islanninhevosten MM-finaalipäivän päätteeksi jaettiin kombinaatiopalkinnot.
Suomen lippua heiluttava Katie Sundin Brumpton, joka ratsasti kilpailuissa Símon frá Efri-Raudalaekilla, sai nousta palkintopallille ja vastaanottaa pronssisen mitalin kaulaansa.

Vaikka islanninhevoskilpailuissa palkitaan jokainen luokka erikseen, palkinnot jaetaan myös parhaista kokonaistuloksista kilpailuiden aikana. Näitä kutsutaan kombinaatiotuloksiksi. Viisikäynnin kombinaatiossa lasketaan yhteen kahden ovaaliradan sekä yhden passiluokan pisteet. Näin saadaan yleinen paremmuusjärjestys kilpailuissa ratsastaneista viisikäyntihevosista. Katien tasaiset tulokset jokaisessa luokassa tekivät hänestä kilpailuiden kolmanneksi kovimman viisikäyntiratsastajan.
- Aivan mieletöntä! Aivan huikeaa saada toinen MM-mitali ennen kuin on edes täyttänyt 30, pursuaa Katie iloa.
Katien oli alun perin tarkoitus ottaa näihin MM-kilpailuihin Smári, sama hevonen jolla vuonna 2015 tuli MM-pronssi, mutta Smári loukkasi jalkaansa ennen kilpailuita. Katie lähti siis taistoon nimetyllä varahevosella Símonilla, joka on myös ollut kovassa iskussa tällä kaudella.
- Tiesin Símonin olevan todella hyvä kombinaatiohevonen, mutta tiesin myös tason olevan erittäin kova näissä MM-kisoissa, joten tämä menestys tuntuu nyt kyllä erityisen hienolta. Meidän yhteiset suunnitelmat ovat vielä hieman auki, mutta kotiin se ainakin minun kanssa vielä tulee, kertoo Katie hymyissä suin.

Aamulla ratsastetussa kovatasoisessa töltti T2-luokan finaalissa Veera Sirén ja Jarl frá Mið-Fossum jäivät harmittavasti 0,04 pistettä pronssista. Ratsukko sai kokonaispisteet 7,75. Luokan voitti Tanskan Julie Christiansen Stormur frá Hemlulla pistein 8,67.
- Kaksi ensimmäistä osiota onnistuivat hyvin, vaikka ensimmäisestä osiosta olisimme mielestäni ansainneet hieman avokätisemmin pisteitä. Vapain ohjin –osio ratsastettiin meille vaikeampaan suuntaan, joten pisteet eivät ihan yltäneet siihen mihin ne voivat nousta helpompaan suuntaan ratsastettaessa. Kokonaisuudessaan teimme kuitenkin hyvän ja eheän suorituksen. Pitää olla tyytyväinen, taakse jäi kuitenkin maailman huippuratsastajia, kertoo Veera tunnelmista palkintojenjaon jälkeen.
Vuonna 2002 syntynyt Jarl on hyvässä kunnossa ikäisekseen. Veera kutsuu Jarlia parhaaksi ystäväkseen ja sanoo, että niin kauan kuin se pysyy iloisena ja terveenä hän voi jatkaa sillä kilpailemista.
- Jatketaan yhdessä Jarlin kanssa niin kauan kuin tuntuu mielekkäältä. Sehän tässä hauskaa onkin, että vaikka se vanhenee, se vain tuntuu paranevan ja edelleen nauttivan päästessään isoille areenoille. Se on aivan uskomaton atleetti vielä tässä iässä. Suunta meillä on vain ylöspäin, tuntuu että meillä on vielä paljon annettavaa. Tunnemme tässä vaiheessa toisemme jo läpikotaisin ja vahvuudeksi meille on kehittynyt erinomainen suoritusvarmuus, toteaa Veera lopuksi.
Nopeuteen perustuvassa 100 metrin P2-luokassa, jota myös speedpassiksi kutsutaan, suomalaisia oli jälleen mukana neljä.
Gerda-Eerika Viinanen sijoittui hienosti nuorten neljänneksi Svala frá Minni-Borgilla ajalla 8,16. Nuorten kahdeksannelle sijalle nousi Marleena Mönkäre Svarta-Skotta frá Halalla ajalla 8,25 sekuntia ja yhdeksännelle sijalle Nelly Loukiala Trú frá Skáneyllä ajalla 8,44 sekuntia.
- Speedpassi meni todella hyvin vaikkakin parannettavaa jäi vielä hieman muutaman lähdöissä olleen virheen takia. Svala on ollut energinen oma itsensä ja tänään se todella halusi juosta. Tamman vahvuus on se, että se on hyvä jokaisessa passilajissa ja sillä voi pärjätä kaikissa passiluokissa yhtälailla. Svala ja minut tullaan jatkossakin näkemään passiradalla, mikään ei tule muuttumaan ensi vuotta ajatellen, kertoo Gerda-Eerika suunnitelmistaan Svalan kanssa.
Senioreissa Katie Sundin Brumpton Símon frá Efri-Raudalaekillä oli 12. ajalla 7,88. Senioreiden kulta meni Islantiin ajalla 7,35 sekuntia.
Uutiset
- 5.2.2026Suomen Ratsastajainliitto Helsinki Horse Show'ssa 26.2.-1.3.2026
- 3.2.2026Helsinki Horse Show´n kansainväliset ratsastajat julkaistu
- 1.2.2026Winter Cupin Superfinaalipaikat ratkesivat Hevosopisto Winter Dressagessa
- 1.2.2026Ville Vaurio ja Dante Grand Prix’n voittoon Ypäjällä
- 26.1.2026Vuoden palkittavat 2025 - äänestä vuoden hevosta ja ratsastajaa
- 25.1.2026Pohjola Hallisarjan viimeinen osakilpailu ratsastettiin Ainossa
- 24.1.2026JuMa Palvelut Oy aloittaa Ratsastajainliiton kilpailukalustovastaavana
- 20.1.2026Ratsastuksen lajien vuoden 2025 valiomerkit jaettu
- 13.1.2026Kouluratsastuksen Winter Cup -sarja jatkui Hyvinkäällä
- 12.1.2026Lajien parhaat urheilijat 2025 valittu – Saana Nieminen paras ratsastaja