Lännenratsastaja Maria Astikaiselle reiningin EM-kultaa
29.7.2021
Maria Astikainen sai keskiviikkona Tanskassa kaulaansa lännenratsastuksen reiningin EM-kultamitalin NRHA:n eli National Reining Horse Associationin kilpailussa hevosella Antarismartin. Ammattilaissarjassa kilpaileva Astikainen on aiemmin voittanut pronssia neljä vuotta sitten Puolassa, ja mitali oli hänellä Tanskassa tähtäimessä. Kultainen kuitenkin yllätti positiivisesti.
”Olen aina haaveillut, että voisi voittaa. Toivon täältä mitalia, mutta en osannut kultaa odottaa. Hevonen oli ihan älyttömän hyvä, se tsemppasi todella paljon. Pisteet ovat ihan parhaimmistoa, mitä olemme saaneet.”
Astikainen varmisti voiton huippupistein 214,5. Hopeaa sai ruotsalainen Therese Henriksson ja THGunGottaRufDreamilla tuloksella 210,5 ja pronssia hollantilainen Kristel Bus ja Kam Cherry Lee Lewis (209).
”Teimme todella hyvät spinnit ja ympyrät. Stopit ovat hevosella joskus epätasaisia, mutta tänään teimme kaksi erittäin hyvää stoppia. Kokonaisuus oli tänään hyvä.”
”Hevonen esiintyi niin hienosti. Se on kyllä oikea kisahevonen, isoilla areenoilla se todella herää. Se jos joku nauttii esiintymisestä.”
Ratsukko on kilpaillut yhdessä useita vuosia. He ovat kilpailleet sekä NRHA:n että FEI:n arvokilpailuja. Reining on ainoa lännenratsastuksen lajeista, joka on FEI:n hyväksymä. Astikainen oli mukana myös Tryonin MM-kilpailuissa vuonna 2018.
”Tavoite täällä on täytetty. Seuraava tavoite on SM-kisoissa, joihin ei ole montaa viikkoa aikaa.”
On olemassa vielä pieni mahdollisuus, että Astikainen kilpailee Tanskassa perjantaina Limited Open -luokassa. Se ratkeaa hevosen voinnin mukaan. EM-kilpailuissa nähdään varmasti muitakin suomalaissuorituksia, sillä mukana on myös hänen valmennettavansa Hanna Hendolin, puoliso Edser Helbigin ja Elena Wuorimaa ja Anna Aleksandra Kuusisto Dohn. He kilpailevat juniori ja amatöörisarjoissa.
Tulokset EAC - Rookie professional: http://www.showmanager.info/Result.aspx?eventID=19104&turnierID=1071&klassenID=0&status=3
Ohjelma ja tulokset: http://www.showmanager.info/Eventliste.aspx?turnierID=1071
Uutiset
- 18.3.2026Candy Cup 2026 - Maastoesteratsastuksen valmennussarja lapsille ja junioreille
- 15.3.2026Ville Vauriolle hallimestaruus ja hattutemppu
- 5.3.2026Ratsastajainliiton puheenjohtaja ja hallitus nauttivat jäsenistönsä luottamusta
- 1.3.2026HIHS 2026 – Steve Guerdat Helsingin maailmancupin voittoon – varmisti paikkansa finaaliin
- 1.3.2026HIHS 2026 - Amateur Tour Top 10 finals presented by Black Horse huipentui Kultajousi areenalla
- 1.3.2026HIHS 2026 – Lassi Lehmusto ja Vekardo tanssahtelivat Winter Cupin voittoon
- 1.3.2026HIHS 2026 – Hän teki sen taas – Jone Illi ja Caprivi 145 cm luokan voittoon
- 1.3.2026HIHS 2026 – Kullo Kender ja Agilero Pohjola Bronze Road to Helsinki voittoon
- 28.2.2026HIHS 2026 – Eiken Sato Helsinki Grand Prix’n voittoon, Jone Illi paras suomalainen
- 28.2.2026HIHS 2026 - Jone Illi liitää jälleen voittoon CSI 1* 140cm presented by Fazer – Grand Prix luokassa