Marjukka Manninen menestyi Kajaanissa

29.7.2019

Kajaanin helteisissä 3-tason kouluratsastuskilpailuissa ABC Ratsastajien Marjukka Manninen ja Amadora voittivat molemmat vaativa A -tasoiset pääluokat sekä sijoittui toiseksi sunnuntain vaativa B -luokassa.


Kuvassa luokan 8, vaativa A, Prix de Kajaanin Rakennussora Oy palkintojenjaossa luokan voittaja Marjukka Manninen - Amadora (ABC), luokan päätuomari Osmo Metsälä sekä Annika Palo - Candeo (EKR). Kuva Sari Kuure.


Teksti: Sari Kuure/Kajaanin Ratsastusseura

Muita menestyineitä olivat Noora Pajari (MELARA), joka ratsullaan Qalisco KS voitti yhden helppo A -luokan ja otti lisäksi kaksi sijoitusta. Pajari sijoittui kahdesti vaativa B -luokissa ratsullaan Polar Blitz. Oulun Ratsastajien Kati Leinonen hevosellaan Riviera Maisan nappasi myös voiton ja kaksi sijoitusta 3-tason helppo A -luokista.

 

Kajaanissa ratsastettiin täysin uudistetulla ulkokentällä, joka toimi kolme päivää hyvin. Lähtöjä nähtiin kolmen päivän aikana yli 180 lähes

90 ratsukon voimin.

 

Kajaanin Ratsastusseuran ja Kajaanin Hevosharrastekeskuksen järjestämät 2/3-tason kouluratsastuskilpailut Kuluntalahdessa 26.-28.7.2019


Luokka 8, Prix De KAJAANIN RAKENNUSSORA OY Vaativa A, FEI Nuorten ratsastajien esiohjelma 2009, avoin kaikille Sijoittui 2, lähti 6

1) Marjukka Manninen / Amadora (ABC) 399,5/62,422, 2) Annika Palo / Candeo (EKR) 398/62,188, 3) Alexandra Haglund / Fontzie Eagle (FäR) 391/61,094, 4) Ulla Seuranen / Herz-Juwel (EQUI) 388/60,625, 5) Laura Sassi / Royal William (LIDRID) 380/59,375, 6) Laura Sassi / Don Delicious (LIDRID) 366,5/57,266


Luokka 14, Prix De van ORCHID´S

Prix St Georges 2009, avoin kaikille,

Sijoittui 2, lähti 4

1) Marjukka Manninen / Amadora (ABC) 428,5/63,015, 2) Miia Nurkkala / Darina III (OR) 417/61,324, 3) Annika Palo / Candeo (EKR) 406/59,706, 4) Laura Sassi / Don Delicious (LIDRID) 402,5/59,191

 

Luokka 7, Prix De KAINUUN AMMATTIOPISTO SEPPÄLÄ Vaativa B FEI Junioreiden esiohjelma 2009, avoin kaikille Sijoittui 3, lähti 11

1) Annika Palo / Candeo (EKR) 590,5/65,611, 2) Pauliina Lampela / Cevin

(SiRa) 588/65,333, 2) Noora Pajari / Polar Blitz (MELARA) 588/65,333, 4) Elina Korhonen / Radzi (ETD) 587,5/65,278, 5) Marjukka Manninen / Amadora (ABC) 581,5/64,611, 6) Tuuli Mustonen / Feingold (ABC) 581/64,556, 7) Virpi Hassinen / Deluxe 2931 (PKUR) 574/63,778, 8) Jenni Juntunen / Mr. Mikkel Khan (ProD) 564,5/62,722, 9) Senni Tolonen / Royal Dandy (LIDRID) 550/61,111, 10) Laura Sassi / Guru (LIDRID) 548,5/60,944,

11) Alexandra Haglund / Tara Südmond (FäR) 541,5/60,167

 

Luokka 13, Prix De SERIPOINT OY

Vaativa B FEI Junioreiden joukkueohjelma 2009, avoin kaikille Sijoittui 3, lähti 9

1) Alexandra Haglund / Fontzie Eagle (FäR) 643/64,949, 2) Marjukka Manninen / Amadora (ABC) 638,5/64,495, 3) Noora Pajari / Polar Blitz

(MELARA) 636/64,242, 4) Tuuli Mustonen / Feingold (ABC) 635/64,141, 5) Miia Nurkkala / Darina III (OR) 630,5/63,687, 6) Jenna Hökkä / Royal William (LIDRID) 624/63,030, 7) Senni Tolonen / Royal Dandy (LIDRID) 618,5/62,475, 8) Elina Korhonen / Radzi (ETD) 617,5/62,374, 9) Laura Sassi / Guru (LIDRID) 574/57,980

 

Luokka 9, PONICUP 2019, 5. osakilpailu

Helppo B FEI Lasten esiohjelma B 2014, avoin poniratsukoille Sijoittui 3, lähti 9

1) Aada Hirsivaara / Raigi (MELARA) 542,5/69,551, 2) Oona Ylirautia / Tasmina Rico 610 NF (LOR) 523/67,051, 3) Liina-Miina Pekkala / Toscka

(OR) 519,5/66,603, 4) Liina-Miina Pekkala / Black Jack (OR) 519/66,538,

5) Selina Korpela / Orbit (OR) 510/65,385, 5) Nelma Isoaho / Ektor

(LehRa) 510/65,385, 7) Janika Jyrkkä / Wig-Wam Bam 46 NF (ABC) 508,5/65,192, 8) Sanni Iivanainen / Justy (PuLa) 508/65,128, 9) Laura Sääskilahti / Jitas vd Loowaard AG0726 (JSR) 486,5/62,372

 

Luokka 10, JUNIORICUP 2019, 5. osakilpailu Helppo A FEI Lasten joukkueohjelma Sijoittui 2, lähti 8

1) Oona Ylirautia / Casperos (LOR) 522,5/66,987, 2) Noora Pajari / Qalisco KS (MELARA) 520/66,667, 3) Alexandra Haglund / Fontzie Eagle

(FäR) 513,5/65,833, 4) Mila Pietarila / S.S Queenie (ProD) 504/64,615,

5) Alexandra Haglund / Tara Südmond (FäR) 503,5/64,551, 6) Mila Pietarila / Mr. Mikkel Khan (ProD) 488/62,564, 7) Miia Silen / Houdringe's Gracia (TKa) 480,5/61,603, 8) Anni Pöppönen / Katapult van St. Anneke (ProD) 475,5/60,962

 

Luokka 4a, Prix De Tmi JOHANNA HALONEN

Helppo B FEI Lasten esiohjelma A 2014, avoin lapsiratsastajille Ei sijoituksia, lähti 1

1) Mila Pietarila / Mr. Mikkel Khan (ProD) 443/67,121

 

Luokka 4b, Prix De KAJAANIN HEVOSHARRASTEKESKUS KY Helppo B FEI Lasten esiohjelma A 2014, avoin poneille Sijoittui 2, lähti 5

1) Nelma Isoaho / Ektor (LehRa) 439/66,515, 2) Mila Pietarila / FH.

Bjerregårds Wonder (ProD) 425,5/64,470, 3) Ada Tarvonen / Eros (EssRy) 423,5/64,167, 4) Sanni Iivanainen / Justy (PuLa) 420,5/63,712, 4) Amanda Prittinen / C-Tom (K-PH) 420,5/63,712

 

Luokka 4c, Prix De KAJAANIN SISUSTAJAT OY Helppo B FEI Lasten esiohjelma A 2014, avoin suomenhevosille Sijoittui 2, lähti 7

1) Elina Ropanen / Tikkerituu (ABC) 435/65,909, 2) Sanna Ruotsalainen / Toppilan Mimosa (KuoR) 430/65,152, 3) Laura Sassi / Punnuspilven Lahja

(LIDRID) 423/64,091, 4) Marja-Leena Parviainen / Niisun Wihtori (KRS) 412,5/62,500, 5) Tuuli Mustonen / Korsu-Olivia (ABC) 411/62,273, 6) Elina Korhonen / Jakke-Jäyhä (ETD) 405,5/61,439, 7) Krista Maikkunen / Petronella Mix (RoUr) 405/61,364

 

Luokka 5, Prix De CANORAMA

Helppo A FEI:n CCI/CIC* A- kenttäkilpailuohj.2009, avoin kaikille Sijoittui 4, lähti 15

1) Noora Pajari / Qalisco KS (MELARA) 492,5/71,377, 2) Tarja Lehto / Summertime in Riga (ETD) 466/67,536, 3) Kati Leinonen / Riviera Maisan

(OR) 462/66,957, 4) Antti Heikkilä / Canton (PKUR) 461,5/66,884, 5) Kati Nuutinen / Sparkling Diamond (RCM) 460/66,667, 6) Sanna Ruotsalainen / Valetta II (KuoR) 457,5/66,304, 7) Jukka Martikainen / Veeran Taaveri

(PKUR) 456/66,087, 8) Miia Silen / Houdringe's Gracia (TKa) 447,5/64,855, 9) Helmi Paananen / Marco (ABC) 442/64,058, 10) Aada Hirsivaara / Raigi (MELARA) 440,5/63,841, 11) Kristiina Aitta / Hamanamor (OR) 440/63,768, 12) Elina Korhonen / Jakke-Jäyhä (ETD) 438,5/63,551, 13) Sanni Iivanainen / Justy (PuLa) 438/63,478, 14) Saara Tuorilainen / Bonita Tuor (IiRat) 413,5/59,928, 15) Tanja Kuivonen / Progador (PuLa) 395/57,246

 

Luokka 6, Prix De TM FOREST OY

Helppo A:2 2019, avoin kaikille

Sijoittui 5, lähti 20

1) Kati Leinonen / Riviera Maisan (OR) 596,5/68,563, 2) Sanna Ruotsalainen / Valetta II (KuoR) 580/66,667, 3) Tarja Lehto / Summertime in Riga (ETD) 579,5/66,609, 4) Jukka Martikainen / Veeran Taaveri (PKUR) 579/66,552, 5) Carina Kemppi / Darcy (Korsholm) 578/66,437, 6) Kati Nuutinen / Sparkling Diamond (RCM) 577/66,322, 7) Carina Kemppi / Don Valentine (Korsholm) 575,5/66,149, 8) Antti Heikkilä / Canton (PKUR) 575/66,092, 9) Noora Pajari / Qalisco KS (MELARA) 570/65,517, 10) Helmi Paananen / Marco (ABC) 568,5/65,345, 11) Vera Karhu / Morgrid ut Deuten

(K-PH) 565,5/65,000, 12) Oona Ylirautia / Farjana (LOR) 562/64,598, 13) Mila Pietarila / S.S Queenie (ProD) 561,5/64,540, 14) Oona Ylirautia / Tasmina Rico 610 NF (LOR) 560/64,368, 15) Ella Pääkkönen / Top Secret

(LIDRID) 557/64,023, 16) Miia Silen / Houdringe's Gracia (TKa) 553,5/63,621, 17) Tanja Kuivonen / Progador (PuLa) 551,5/63,391, 18) Ulla Seuranen / Valiant (EQUI) 543,5/62,471, 19) Kristiina Aitta / Hamanamor (OR) 537/61,724, 20) Elena Lokio / Love Glow (ETD)

534,5/61,437

 

Luokka 11, Prix De KAINUUN HEVOSJALOSTUSLIITTO Helppo A FEI:n CCI2* kenttäratsastusohjelma A 2015, avoin suomenhevosille Sijoittui 3, lähti 9

1) Jukka Martikainen / Veeran Taaveri (PKUR) 274,5/65,357, 2) Venla Limma / Lakupeikko (OR) 272/64,762, 3) Satu Lundahl / Pipoli (KuoR) 269,5/64,167, 4) Elina Ropanen / Tikkerituu (ABC) 266,5/63,452, 5) Elina Korhonen / Jakke-Jäyhä (ETD) 264/62,857, 6) Laura Sassi / Punnuspilven Lahja (LIDRID) 262/62,381, 7) Tiina Suoranta / Totaarin Aihe (ProD) 258,5/61,548, 8) Marja-Leena Parviainen / Niisun Wihtori (KRS) 256,5/61,071, 9) Tuuli Mustonen / Korsu-Olivia (ABC) 248/59,048

 

Luokka 12, Prix De SLP MEDIA

Helppo A:4 2019, avoin kaikille

Sijoittui 5, lähti 20

1) Alexandra Haglund / Tara Südmond (FäR) 368/65,714, 2) Tarja Lehto / Summertime in Riga (ETD) 367/65,536, 3) Kati Nuutinen / Sparkling Diamond (RCM) 365,5/65,268, 4) Kati Leinonen / Riviera Maisan (OR) 365/65,179, 5) Virpi Hassinen / Deluxe 2931 (PKUR) 359/64,107, 5) Antti Heikkilä / Canton (PKUR) 359/64,107, 7) Jenna Hökkä / Royal William

(LIDRID) 356/63,571, 8) Jenni Juntunen / Mr. Mikkel Khan (ProD) 355,5/63,482, 9) Carina Kemppi / Don Valentine (Korsholm) 351/62,679,

10) Ella Pääkkönen / Top Secret (LIDRID) 350/62,500, 11) Jukka Martikainen / Veeran Taaveri (PKUR) 349,5/62,411, 12) Satu Lundahl / Pipoli (KuoR) 344/61,429, 13) Carina Kemppi / Darcy (Korsholm) 341,5/60,982, 14) Venla Limma / Lakupeikko (OR) 339/60,536, 14) Aada Hirsivaara / Raigi (MELARA) 339/60,536, 16) Tanja Kuivonen / Progador

(PuLa) 337/60,179, 17) Selina Korpela / Orbit (OR) 323,5/57,768, 18) Elena Lokio / Love Glow (ETD) 322/57,500, 19) Riikka Koliseva / Jitas vd Loowaard AG0726 (JSR) 311/55,536, 19) Suvi Korpela / Bella Donna Carrus

(OR) 311/55,536

 

Luokka 1, Prix de AURORA

Helppo B:3 2019, 2-tason luokka, avoin kaikille Sijoittui 7, lähti 25

1) Oona Ylirautia / Farjana (LOR) 438,5/66,439, 2) Sanni Iivanainen / Justy (PuLa) 432,5/65,530, 3) Pinja Komulainen / Kinesha (KyRa) 430,5/65,227, 4) Ada Tarvonen / Eros (EssRy) 428/64,848, 5) Amanda Prittinen / C-Tom (K-PH) 425/64,394, 6) Elina Jääskeläinen / Lanceta

(ProD) 424,5/64,318, 7) Pinja Komulainen / Braveheart (KyRa) 423,5/64,167, 8) Tiia Hokkanen / Dolmany (KiRa) 422/63,939, 9) Juliet Jousjärvi / Unbelievable (KRS) 421,5/63,864, 10) Karoliina Holappa / Aladin (Win Win) 421/63,788, 11) Mila Pietarila / FH. Bjerregårds Wonder

(ProD) 420/63,636, 11) Elena Lokio / Love Glow (ETD) 420/63,636, 13) Hanna Turunen / Lexica (ProD) 417,5/63,258, 14) Leena Oikarinen / Mamouche (ProD) 414,5/62,803, 15) Miia Silen / Houdringe's Gracia (TKa) 414/62,727, 15) Aada Junttila / Jytky-Ylläri (KiRa) 414/62,727, 17) Soile Lappalainen / Firecape Rosalie (KRS) 410,5/62,197, 17) Niina Mikkonen / Kivimaan Tähti (ABC) 410,5/62,197, 19) Veera Seppälä / Parenzo (RT) 409,5/62,045, 20) Krista Maikkunen / Petronella Mix (RoUr) 407,5/61,742, 21) Janita Laakkonen / Dimarko (RT) 402,5/60,985, 22) Soili Pyy / Kipunan Heihui (KRS) 401/60,758, 23) Saana-Elina Sandelin / Canne de Fer (ProD) 398,5/60,379, 24) Ellinoora Roponen / Lusija (KRS)

375/56,818

 

Luokka 2, Prix de KH OIKARINEN

Helppo A FEI:n CCI1* kenttäratsastusohjelma 2018, 2-tason luokka, avoin kaikille Sijoittui 7, lähti 27

1) Tarja Lehto / Summertime in Riga (ETD) 312,5/67,935, 2) Janika Jyrkkä / Wig-Wam Bam 46 NF (ABC) 311,5/67,717, 3) Carina Kemppi / Darcy

(Korsholm) 307,5/66,848, 4) Leena Oikarinen / Mamouche (ProD) 303,5/65,978, 5) Hanna Turunen / Lexica (ProD) 303/65,870, 6) Tiia Hokkanen / Dolmany (KiRa) 302/65,652, 7) Tanja Kuivonen / Progador

(PuLa) 301,5/65,543, 8) Janita Laakkonen / Dimarko (RT) 301/65,435, 8) Mila Pietarila / S.S Queenie (ProD) 301/65,435, 10) Vera Karhu / Morgrid ut Deuten (K-PH) 298/64,783, 11) Soile Lappalainen / Soinnun Elmeri

(KRS) 297,5/64,674, 12) Pinja Komulainen / Kinesha (KyRa) 297/64,565,

12) Miia Silen / Houdringe's Gracia (TKa) 297/64,565, 12) Pinja Komulainen / Irish Midnight (KyRa) 297/64,565, 15) Juliet Jousjärvi / Unbelievable (KRS) 296,5/64,457, 16) Ada Tarvonen / Eros (EssRy) 296/64,348, 17) Sanni Iivanainen / Justy (PuLa) 294,5/64,022, 18) Ella Pääkkönen / Top Secret (LIDRID) 293,5/63,804, 19) Johanna Rauhala / Calliope (PRIMA) 293/63,696, 20) Salla-Mari Tuorilainen / El' Roy

(IiRat) 292,5/63,587, 20) Krista Wendelin / Herra Hakkarainen (KiRa) 292,5/63,587, 20) Amanda Prittinen / C-Tom (K-PH) 292,5/63,587, 23) Tiina Suoranta / Totaarin Aihe (ProD) 290,5/63,152, 24) Elina Jääskeläinen / Lanceta (ProD) 286,5/62,283, 25) Krista Maikkunen / Petronella Mix (RoUr) 281,5/61,196, 26) Elena Lokio / Love Glow (ETD) 276,5/60,109, 27) Minttu Koponen / Ootus (KvR) 255,5/55,543

 

Luokka 3, Prix De KETTUKALLION PÄIVÄKOTI Vaativa B:1 2009, 2-tason luokka, avoin kaikille Sijoittui 2, lähti 6

1) Krista Wendelin / Ricky Rich Z (KiRa) 465,5/64,653, 2) Kati Leinonen / Riviera Maisan (OR) 455,5/63,264, 3) Jenni Juntunen / Mr. Mikkel Khan

(ProD) 452/62,778, 4) Virpi Hassinen / Deluxe 2931 (PKUR) 449,5/62,431,

5) Pauliina Lampela / Cevin (SiRa) 448,5/62,292, 5) Carina Kemppi / Don Valentine (Korsholm) 448,5/62,292