Mielen hyvinvointi on osa turvallista urheilua – SRL tukee nuorten hyvinvointia Pohjola Vakuutuksen ja MIELI ry:n kanssa
31.8.2024
Suomen Ratsastajainliitto on mukana Pohjola Vakuutuksen ja MIELI ry:n yhteistyössä tukemassa nuorten mielen hyvinvointia. Yhteistyön tavoitteena on vahvistaa mielen hyvinvointia tukevaa valmennusosaamista ja kokonaisvaltaista turvallisuutta urheiluympäristössä, sekä edesauttaa lasten ja nuorten pysyvyyttä liikunnan parissa.

MIELI ry:n Nuori mieli urheilussa –toiminnan tavoitteena on tukea valmentajien ja vanhempien kouluttamista nuorten mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen urheiluympäristössä. Valmentajilla on tärkeä rooli nuorten elämässä. Haluamme olla mukana varmistamassa, että liikkuvat lapset ja nuoret saavat parhaan mahdollisen tuen ja kannustuksen harrastustensa parissa heidän kyvyistään, taustoistaan ja haasteistaan riippumatta.
Osana yhteistyötä Suomen Ratsastajainliitto yhdessä useiden muiden urheilun toimijoiden kanssa, sitoutuu vahvistaa valmennusosaamista entisestään hyödyntämällä Nuori mieli urheilussa –toiminnan materiaaleja ja koulutuksia ja viestimällä nuorten mielen hyvinvointiin liittyvistä teemoista myös urheilevien nuorten vanhemmille.
"Nuorten mielen hyvinvoinnin tukemisella ja heidän ympärillään olevien aikuisten mielen hyvinvointitaitojen lisäämisellä on kauaskantoiset positiiviset vaikutukset. Olemme MIELI ry:ssä iloisia Pohjola Vakuutuksen tuesta työllemme. Yhteistyön kautta voimme tavoittaa yhä useamman liikuntakentän toimijan, saada näin ollen materiaalimme entistä laajemmin hyödynnettäviksi ja vastata entistä paremmin myös eri lajiliittojen tarpeisiin”, iloitsee MIELI ry:n Lasten ja nuorten -yksikön johtaja Satu Raappana.
Toiminta tarjoaa valmentajille ja vanhemmille sisältöä, toimintatapoja ja konkreettisia työkaluja nuorten urheilijoiden mielen hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Nuoren mielen hyvinvointia tukeva urheiluympäristö ja ilmapiiri edesauttavat myös fyysisten vammojen ennaltaehkäisyä, sillä mielen hyvinvoinnilla on yhteys myös fyysiseen suoritukseen, keskittymiskykyyn sekä palautumiseen.
“Haluamme osaltamme varmistaa, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus harrastaa urheilua turvallisessa ympäristössä, jossa uskaltaa olla oma itsensä. Liikunta-alan ammattilaisten kokonaisvaltainen tuki on tässä avainasemassa”, kertoo Pohjola Vakuutuksen toimitusjohtaja Vesa Aho.
Edistämällä nuorten mielen hyvinvointia ja kokonaisvaltaista turvallisuutta urheiluympäristössä haluamme vahvistaa lasten ja nuorten pysyvyyttä liikunnan parissa. Tukemalla liikkuvia lapsia kasvatamme hyvinvoivia aikuisia.
Lue lisää kampanjasta: https://elase.pohjolavakuutus.fi/nuorimieliurheilussa/
Tutustu Nuori mieli urheilussa –toimintaan: https://mieli.fi/nuorimieliurheilussa
Uutiset
- 15.3.2026Ville Vauriolle hallimestaruus ja hattutemppu
- 5.3.2026Ratsastajainliiton puheenjohtaja ja hallitus nauttivat jäsenistönsä luottamusta
- 1.3.2026HIHS 2026 – Steve Guerdat Helsingin maailmancupin voittoon – varmisti paikkansa finaaliin
- 1.3.2026HIHS 2026 - Amateur Tour Top 10 finals presented by Black Horse huipentui Kultajousi areenalla
- 1.3.2026HIHS 2026 – Lassi Lehmusto ja Vekardo tanssahtelivat Winter Cupin voittoon
- 1.3.2026HIHS 2026 – Hän teki sen taas – Jone Illi ja Caprivi 145 cm luokan voittoon
- 1.3.2026HIHS 2026 – Kullo Kender ja Agilero Pohjola Bronze Road to Helsinki voittoon
- 28.2.2026HIHS 2026 – Eiken Sato Helsinki Grand Prix’n voittoon, Jone Illi paras suomalainen
- 28.2.2026HIHS 2026 - Jone Illi liitää jälleen voittoon CSI 1* 140cm presented by Fazer – Grand Prix luokassa
- 28.2.2026HIHS 2026 – Denis Lynch vei jälleen voiton 145 cm luokassa, Jone Illi neljäntenä