Pauliina Swindells ei osallistu EM-kenttäkilpailuun
30.8.2019
Pauliina Swindells ja Ferro S joutuivat valitettavasti vetäytymään EM-kenttäkilpailusta viime hetkellä hevosen loukkaannuttua kilpailupaikalla.

Pauliina Swindellsin Ferro S ei pysty starttaamaan kenttäratsastuksen EM-kilpailussa. Kuva: Peter Nixon.
Pauliina Swindells ei starttaa EM-kilpailuissa
Pauliina Swindellsin ratsu Ferro S joutuu valitettavasti jäämään pois kenttäratsastuksen EM-kilpailuista Saksan Luhmühlenissä. Ratsukolla oli lähtöaika koulukokeeseen tänään klo 13.30 Suomen aikaa.
– Ratsu oli hyvässä kunnossa kisapaikalla ja läpäisi keskiviikon hevostarkastuksen, mutta torstaina se alkoi liikkua epäpuhtaasti. Hevosta hoidettiin koko torstain ajan, mutta varhain perjantaiaamuna todettiin, että se ei ole kilpailukuntoinen, kertoo joukkueenjohtaja Lizzel Winter.
– Harmittaa ihan mahdottomasti koko joukkueen puolesta, tämä tuli pahimpaan mahdolliseen aikaan, Pauliina Swindells kertoo.
– Todennäköisesti kyse on kaviopaiseesta.
Kun Pauliina Swindells ei pääse starttiin, Suomella ei ole enää minkäänlaista mahdollisuutta saada kenttäratsastuksen joukkuepaikkaa Tokion olympialaisista. Henkilökohtaiset paikat ovat vielä mahdollisuuksien rajoissa, niiden osalta ranking-tilanne selviää 31.12.2019.
Uutiset
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta
- 13.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Norhalle ja seniorijoukkueelle hopeaa, nuorille ja junioreille joukkuepronssia, Moisalalle luokkavoitto
- 12.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuoret ja junioriratsastajat huippuvireessä
- 12.9.2026Estejuniorijoukkue nappasi voiton Nations Cupin Challenge Cupissa
- 11.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuorten ja junioreiden joukkue jatkaa kärjessä koulukokeen jälkeen
- 10.9.2026Kenttäratsastuksen PM-joukkueet nimetty – kisa käynnistyy perjantaina
- 10.9.2026Hevosvaltiopäivät 2026 – Hevosalalla on nähtävissä paljon potentiaalia
- 7.9.2026MM München – Valjakkojoukkue nousi aina 11. tilalle
- 7.9.2026Helsinki Horse Show 2027 – ohjelman tähtinä myös Kyra ja Cathrine
- 6.9.2026Kouluratsastuksen Pohjola-finaalit Wesunda Dressagessa – Kärkkäinen, Pirinen, von Wendt ja Lehmusto voittoihin