Piia Pantsu ei ota riskejä
1.6.2010
Piia Pantsu ei ota riskejä
Kenttäratsastaja Piia Pantsu päätti keskiviikkoiltana luopua suunnitelmastaan osallistua Schenefeldin maailmancup-osakilpailuun Saksassa heinäkuun lopulla. Syitä päätökseen on useita.
- Ypäjä Karuso on saanut nyt tehdä riittävän monta MM-kilpailuun valmistelevaa starttia. Viime viikolla hyppäsimme Falsterbossa Hunting-luokan ja viikonloppuna sijoituimme kolmansiksi Ruotsin mestaruuskilpailussa. Tiedän nyt mihin minun itseni pitää keskittyä koulu- ja rataestekokeita ajatellen. Maastoesteet meiltä sujuivat ongelmitta, kertoi Pantsu.
Pitkään jatkunut helle ja kuivuus vaikuttivat myös päätökseen.
- Schenefeldissä ei ole satanut viikkokausiin, joten maa on kuivuessaan kovettunut, eikä ole hevosten jaloille parhaassa mahdollisessa kunnossa. Sadetta ei myöskään ole ennusteiden mukaan odotettavissa kuun viimeiseen viikonloppuun mennessä, jatkoi Pantsu.
Ypäjä Karuso oli alkuviikosta saanut ihoärsytysoireen toiseen takajalkaansa. - Tavallisissa olosuhteissa vaiva ei todennäköisesti olisi vaatinut mitään hoitoa, mutta Ypäjä Karuson eläinlääkäri Jonas Tornell oli sitä mieltä, että hevoselle on syytä antaa tulehduskipulääkekuuri, jotta pienestä vaivasta ei nyt tulisi isompaa ongelmaa. Helteisellä ilmalla tulehdusriski on tavallista suurempi, ja haluan kaikin keinoin välttää yleiskuntoon tai hevosen vastustuskykyyn vaikuttavia tulehduksia tässä vaiheessa, sanoi Pantsu.
Uutiset
- 22.12.2025Working Equitation on liittymässä Ratsastajainliittoon
- 21.12.2025Saana Nieminen päätti kilpailukautensa viidenteen sijaan kolmen tähden kilpailussa
- 18.12.2025Kyra Kyrklund mukana kouluratsastuksen lajiseminaarissa
- 18.12.2025Katariina Koskela on valittu vuoden FEIF -ohjaajaksi
- 17.12.2025Katja Sykes FEI:n Level 3 tekniseksi asiantuntijaksi kenttäratsastuksessa
- 16.12.2025Kolmetoista suomalaisratsastajaa FEIF:n hyvän ja harmonisen ratsastuksen listalla
- 15.12.2025Sopimukset kuntoon – Hevosalan yleisimmät kompastuskivet ja miten välttää ne
- 14.12.2025Christopher Wegeliuksen muistoa kunnioittaen
- 12.12.2025Helsinki International Horse Show'lle ja Hevosopistolle eduskunnan joululahjarahaa
- 10.12.2025Ansioristit luovutettu SRL:n kunniajäsenille