Suomalaiset pararatsukot hyvissä asemissa CPEDI3* Varsovassa
16.9.2023
Puolan Varsovassa kilpaillaan tänä viikonloppuna pararatsastuksen kolmen tähden kansainväliset kilpailut. Suomen ratsukot keräävät nyt ranking pisteitä Pariisin olympialaisten joukkuepaikkaa varten. Tämän tavoitteen valossa kilpailuviikonloppu on alkanut lupaavasti. Perjantaina ratsastetuissa Grand Prix A-ohjelmissa Suomen ratsukot ansaitsivat kaksi luokkavoittoa sekä yhden kolmannen sijan.
Ryhmässä V ratsastava Jonna Aaltonen ja Laxton For You veivät voiton perjantaina ratsastetussa A-ohjelmassa prosentein 68,120.
"Oli upea kilpailla näin hienolla areenalla ja olen todella iloinen miten rohkeasti ja luottavaisesti hevoseni käyttäytyi erilaisessa ympäristössä. Pyrin tekemään rikkeettömän ohjelman ja siinä onnistuttiin." Jonna Aaltonen kommentoi suoritustaan.
"Pystytään tulevaisuudessa varmasti parantamaan tuloksia vielä korkeammiksi, tämä on vasta meidän ensimmäinen kilpailukausi ylipäätänsä ja haluan rauhassa parantaa hevosen itseluottamusta ja suorittaa ohjelmat sillä tasolla mikä on meille mahdollista nyt." Aaltonen kertoo.
Lauantain suoritukseen Aaltonen ja "Lohis" lähtevät hyvillä fiiliksillä ja Aaltonen kertookin hevosen parantavan suorituksia aina kilpailun edetessä.
Ryhmän IV ratsastaja Laura Kangasniemi ja Goldprins sijoittuivat kolmanneksi omassa ryhmässään tuloksella 67,176. Suomen Hanne Soininen ja La Belleza olivat samassa ryhmässä neljänsiä eli ensimmäisiä ei-sijoittuineita hyvällä tuloksella 67,083 prosenttia maksimipisteistä.
Ryhmän I suomalaisratsukko Katja Karjalainen ja Supremo ottivat myös voiton A-ohjelmassa tuloksella 69,861 prosenttia maksimipisteistä.
"Tämä oli Sepon ja minun paras suoritus tähän mennessä. Iso areena toi mukanaan hieman jännitystä, joka kääntyi meille eduksi reippaana käyntinä", Katja Karjalainen kommentoi suoritustaan Supremon kanssa.
"Odotan innolla tämän iltaista suoritusta upealla areenalla", Karjalainen lisää.
Lauantai-iltana ryhmät ratsastavat Grand Prix B-ohjelmat ja sunnuntaina vuorossa on vielä Grand Prix vapaaohjelmat musiikilla. Joukkuekilpailun tulos ratkeaa lauantain ohjelman jälkeen kun A- ja B-ohjelmien tulokset lasketaan yhteen.
Kansainvälisiä pararatsastustuloksia
15.9. CPEDI3* Varsova, Puola
Ryhmä V, lähti 3, sijoittui 3
1) Jonna Aaltonen - Laxton For You, FIN, 68,120%
2) Toshifumi JO - Kamasutra D, JPN, 66,880%
3) Dominika Pączek - Lucatoni, POL, 62,650%
Ryhmä IV, lähti 7, sijoittui 3
1) Monika Bartyś - Caspar, POL, 71,203%
2) Dominik Ast - Femme De Matcho, POL, 67,361%
3) Laura Kangasniemi - Goldprins, FIN, 67,176%
4) Hanne Soininen - La Belleza, FIN, 67,083%
...
6) Pia-Pauliina Reitti - Supremo, FIN, 64,676%
7) Jessica Kerttunen - Duyou Mi, FIN, 64,398%
Ryhmä III, lähti 1, sijoittui 1
1) Sho Inaba - Huzette BH, JPN, 68,389%
Ryhmä II, lähti 1, sijoittui 1
1) Soshi Yoshigoe - Javyro, JPN, 67,011%
Ryhmä I, lähti 3, sijoittui 3
1) Katja Karjalainen - Supremo, FIN, 69,861%
2) Magdalena Cycak - Sybilla, POL, 67,986%
3) Magdalena Cycak - Atut, POL, 61,528%
Täydet tulokset: Linkki
Juttua muokattu 16.9. lisätty Katja Karjalaisen kommentit.
Uutiset
- 18.3.2026Candy Cup 2026 - Maastoesteratsastuksen valmennussarja lapsille ja junioreille
- 15.3.2026Ville Vauriolle hallimestaruus ja hattutemppu
- 5.3.2026Ratsastajainliiton puheenjohtaja ja hallitus nauttivat jäsenistönsä luottamusta
- 1.3.2026HIHS 2026 – Steve Guerdat Helsingin maailmancupin voittoon – varmisti paikkansa finaaliin
- 1.3.2026HIHS 2026 - Amateur Tour Top 10 finals presented by Black Horse huipentui Kultajousi areenalla
- 1.3.2026HIHS 2026 – Lassi Lehmusto ja Vekardo tanssahtelivat Winter Cupin voittoon
- 1.3.2026HIHS 2026 – Hän teki sen taas – Jone Illi ja Caprivi 145 cm luokan voittoon
- 1.3.2026HIHS 2026 – Kullo Kender ja Agilero Pohjola Bronze Road to Helsinki voittoon
- 28.2.2026HIHS 2026 – Eiken Sato Helsinki Grand Prix’n voittoon, Jone Illi paras suomalainen
- 28.2.2026HIHS 2026 - Jone Illi liitää jälleen voittoon CSI 1* 140cm presented by Fazer – Grand Prix luokassa