Suomenhevosten Laatuarvostelu Ypäjällä viikonvaihteessa
30.9.2020
Suomenhevosten Laatuarvostelu järjestetään tänä vuonna Ypäjällä poikkeusoloissa ja poikkeuksellisena ajankohtana.
Kuva SRL / Heidi Lammi
Tapahtuma on aiemmin järjestetty Suomenratsujen kuninkaallisten yhteydessä, mutta suomenhevosten ystäville haluttiin tänä vuonna antaa enemmän aikaa rauhassa tutustua nuoriin hevosiin. Valitettavasti Covid-19 pandemia muutti tämänkin tilanteen ja Laatuarvostelu joudutaan tänä vuonna järjestämään ilman yleisöä.
– Erillinen nuorten suomenhevosten tapahtuma ei silti ole huono vaihtoehto, toteaa SuoRa ry:n puheenjohtaja Kirsti Palva.
– Moni haluaa perehtyä kunnolla nuoriin ja Suomenratsujen kuninkaallisten aikaan Hevosopistolla tapahtuu niin paljon muutakin kiinnostavaa. Toivotaan, että ensi vuonna voidaan kutsua myös yleisöä paikan päälle. Hevosten tasohan on noussut vuosi vuodelta, eli uskon vahvasti suomenhevosen tulevaisuuteen. Kun vain saisimme kilpailuihin lisää vain suomenhevosille suunnattuja luokkia, niin se tukisi myös suomenhevoskasvattajia.
Suomenhevosia on arvosteltu jo vuodesta 1994 lähtien, vuodesta 2002 Ypäjällä.
– Suomenhevoset ovat tärkeitä Hevosopistolle. Tällä perinteisellä ja arvostetulla tapahtumalla haluamme tukea ja nostaa esiin suomenhevoskasvatusta. Laatuarvostelun finaalissa on tänä vuonna mukana 65 hevosta ja jo ennakkoon tiedetään, että taso on korkea, kertoo kilpailusihteeri Hinni Koskenniemi Hevosopistolta.
– Samaan aikaan Laatuarvostelun kanssa täällä järjestetään myös SuoRan näyttely.
Nuoria suomenhevosia arvioivat seuraavat tuomarit:
rakenne: Marianna Paavolainen
askellajikokeissa: Kerstin Nyberg, Sari Leppänen, Hanne-Mari Kiuttu
estekokeissa: Matti Eklund, Marja Tetri-Rantanen, Tarja-Tuulikki Lehtonen, Riikka Harjula
Tapahtuma alkaa lauantaina 3.10. klo 8.00, ja päättyy lauantaina n. klo 18.00. Sunnuntaina aloitetaan klo 9.00 ja tapahtuma päättyy n. klo 16.00. Hevosia arvioidaan sekä Opistohallissa että Ypäjähalleissa A ja B. Laatuarvostelun finaalin järjestää Hevosopisto yhteistyössä SuoRa ry:n ja Suomenpienhevosyhdistyksen kanssa.
Tarkemmat hevoskohtaiset aikataulut sekä listat osallistuvista hevosista:
https://www.hevosopisto.fi/tapahtumat/srk-laatuarvostelu/sh-laatuarvostelun-finaali/.
Uutiset
- 22.8.2025Kenttäratsastuksen nuorten ja junioreiden EM-kilpailuissa koulukokeet ratsastettu
- 20.8.2025Kenttäratsastuksen nuorten ja junioreiden EM-kilpailut alkavat Strzegomissa
- 18.8.2025KePan aloituskokous keräsi asiantuntijat yhteen
- 17.8.2025Vuokko Toivanen vikellyksen lajimestariksi
- 15.8.2025Helsinki Horse Show´ssa aiempaa enemmän luokkatarjontaa suomalaisille
- 15.8.2025Anna Kivistö puolustaa mestaruutta 16.-17.8. vikellyksen SM-kilpailuissa Ypäjällä
- 14.8.2025Helsinki Horse Show 2026 – ”Visiona kasvaa maailman parhaaksi ratsastuskilpailuksi”
- 12.8.2025Reiningin PM-kilpailut Tanskassa – suomalaisille voittoja muissa luokissa
- 11.8.2025Selvitystyö käynnistynyt ratsastuksen huippu-urheilun nykytilasta
- 11.8.2025Askellajiratsastuksen MM-kilpailut - Miina Sarsamalle nuorten töltin T1 pronssimitali