Tavoitteena kilpailukykyinen esteratsastuksen Nations Cup -joukkue tuleville vuosille
3.8.2018
Kilpailukykyisen joukkueen saaminen Nations Cupiin ja menestyminen pysyvästi siellä on yksi keskeisiä esteratsastuksen kilpailullisia tavoitteita. Ratsastajainliitto onnistui saamaan tätä tavoitetta edistämään hollantilaisen Bert Rompin, joka on olympiakultamitalisti ja erittäin kokenut valmentaja.
Tavoitetta varten perustettiin uudet esteratsastuksen A- ja B-maajoukkueryhmät, joita Rompin johdolla valmennetaan kohti pysyvää urheilullista onnistumista. Kevään ja kesän aikana Romp on katsastanut ratsastajia Suomessa ja muissa maissa. Romp on sitoutunut yhteisiin tavoitteisiin ja siksi hänelle on tärkeää kantaa vastuu myös urheilijavalinnoista.
”Ratsukoiden tunteminen ja valitseminen on minulle avainasia, jotta voin sitoutua viemään ryhmiä eteenpäin. Olen saanut vapauden tehdä valinnat omien arvioitteni mukaan”, sanoo Bert Romp.
”Menestyminen Nations Cupeissa vaatii laajaa ratsukkojoukkoa ja tilanne näyttää nyt pitkästä aikaa todella positiiviselta. Suomi on hakenut Nations Cup -osakilpailua vuosille 2019-2021 ja nämä hankkeet täydentävät hyvin toisiaan”, toteaa Ratsastajainliiton urheilujohtaja Aki Ylänne.
Bert Rompin tulo on herättänyt ansaittua kiinnostusta. Ratsastajainliiton puheenjohtaja Mikael Forstén tunnistaa haasteet uuden toimintatavan sisäänajossa.
”Bertin tulo tapahtui nopeasti ja valmennustapahtumien organisointi ja erityisesti viestintä tästä kunnianhimoisesta hankkeesta on ontunut. Olen tästä erittäin pahoillani ja tavoittelemani läpinäkyvyys ei ole ollut riittävää.”
Forstén suhtautuu intohimoisesti niin kilpaurheiluun kuin harrastamiseen. ”Toivon, että yhteisömme ymmärtää tämän hankkeen uutena avauksena viedä koko lajikirjoamme eteenpäin ja tukee paloa onnistua.”
Tässä vaiheessa ryhmiin on nimetty 14 ratsastajaa (nimet alla). Bert Romp valmentaa seuraavan kerran Suomessa syyskuussa. Joulukuussa järjestetään seuraava katsastustilaisuus, johon myös uusilla ratsukoilla on mahdollisuus päästä mukaan. Joulukuun tilaisuutta hyödynnetään myös valmentajakoulutuksessa.
A-rengas
Juulia Jyläs (Hollanti)
Anna-Julia Kontio (Englanti)
Nina Fagerström (Belgia)
Sanna Backlund – Elano
Susanna Granroth – Leopoldo
Marina Ehrnrooth – Evli Ellington
Emma Tallberg – Dobbelt Quidam
B-rengas
John Antell – Iscara del Maset
Janna Jensen – Bleu Lady
Wilma Heikkinen – Barco M
Henna Vahantila – Zino
Ville Kulkas - Nepton
Miisa Pulkkanen - Dolanda
Eveliina Talvio – Chelsea
Uutiset
- 7.2.2026Suomalaisratsukot erinomaisessa vireessä Sunshine Tourilla
- 7.2.2026Nelli Pajuharju ja Cascada Pohjola Gold Hallisarjan voittoon
- 5.2.2026Suomen Ratsastajainliitto Helsinki Horse Show'ssa 26.2.-1.3.2026
- 3.2.2026Helsinki Horse Show´n kansainväliset ratsastajat julkaistu
- 1.2.2026Winter Cupin Superfinaalipaikat ratkesivat Hevosopisto Winter Dressagessa
- 1.2.2026Ville Vaurio ja Dante Grand Prix’n voittoon Ypäjällä
- 26.1.2026Vuoden palkittavat 2025 - äänestä vuoden hevosta ja ratsastajaa
- 25.1.2026Pohjola Hallisarjan viimeinen osakilpailu ratsastettiin Ainossa
- 24.1.2026JuMa Palvelut Oy aloittaa Ratsastajainliiton kilpailukalustovastaavana
- 20.1.2026Ratsastuksen lajien vuoden 2025 valiomerkit jaettu