Viikonlopun kisakatsaus – suomalaisnuoret vauhdissa ympäri Eurooppaa, kilparadoille palannut Steinberg voitokas Puolassa
25.3.2024
Puolan Wroclawissa kilpailtiin kouluratsastuksessa kolmen tähden tasolla sekä ikäluokissa, jossa Susanna Steinberg voitti lauantain GP specialin, ja junioriratsastaja Ulrika Salminen sunnuntain vapaaohjelman. Belgian Lierissä puolestaan Suomen nuorille esteratsastajille sateli sijoituksia CSI2* kilpailussa Jone Illin johdolla.

Ulrika Salminen ja Gilmore MC. Arkistokuva Ansku Ankelo
Kouluratsastajat niittivät menestystä Puolassa, jossa Susanna Steinberg voitti kolmen tähden Grand Prix Specialin lauantaina ratsunaan Rhapsodie tuloksella 67.085 %. Junioriluokassa 16-vuotias Ulrika Salminen ja Gilmore MC voittivat sunnuntain vapaaohjelman ja olivat lauantain yksilökilpailussa kolmansia.
Esteratsastuksen puolella suomalaisnuoret olivat hyvässä vauhdissa Belgian Lierissä läpi viikonlopun Jone Illin johdolla. Illi otti neljällä hevosellaan viikonlopun aikana CSI2*-kilpailussa kaksi voittoa ja viisi sijoitusta. Erityisesti vuoden 2022 EM-kultaratsu Eolita L oli hyvässä vireessä ottaen Illin kanssa 140 cm tasolla voiton ja toisen sijan, sekä 135 cm tasolla voiton.
81 lähtijän 145 cm luokassa Anni Hjerpe ja Callboy sijoittuivat seitsemänsiksi, ja Pipsa Koski ja Iprimerolla oli 17. Lierissä 120 cm tasolla kilpaillut Sani Illi otti myös useamman sijoituksen Backwoods Challengerin kanssa.
Kansainvälisiä kouluratsastustuloksia, CDI3*
Tulokset: LINKKI
Kansainvälisiä esteratsastustuloksia CSI2*
Tulokset: LINKKI
Uutiset
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta
- 13.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Norhalle ja seniorijoukkueelle hopeaa, nuorille ja junioreille joukkuepronssia, Moisalalle luokkavoitto
- 12.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuoret ja junioriratsastajat huippuvireessä
- 12.9.2026Estejuniorijoukkue nappasi voiton Nations Cupin Challenge Cupissa
- 11.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuorten ja junioreiden joukkue jatkaa kärjessä koulukokeen jälkeen
- 10.9.2026Kenttäratsastuksen PM-joukkueet nimetty – kisa käynnistyy perjantaina
- 10.9.2026Hevosvaltiopäivät 2026 – Hevosalalla on nähtävissä paljon potentiaalia
- 7.9.2026MM München – Valjakkojoukkue nousi aina 11. tilalle
- 7.9.2026Helsinki Horse Show 2027 – ohjelman tähtinä myös Kyra ja Cathrine
- 6.9.2026Kouluratsastuksen Pohjola-finaalit Wesunda Dressagessa – Kärkkäinen, Pirinen, von Wendt ja Lehmusto voittoihin