Kouluratsastaja Emma Kanerva

Emma Kanerva ja Greek Air.

 

Emma Kanerva, s. 1985, on kotoisin Hyvinkäältä ja syntyisin Mikkelistä. Kanerva on työskentellyt marraskuusta 2016 lähtien kilparatsastajana, valmentajana ja ratsuttajana Reistall Klövensteenillä Schenefeldissä Saksassa lähellä Hampuria, ja hänellä on tallin yhteydessä myös oma yritys. Klövensteen tunnetaan toisen suomalaisratsastajan, Kristina ”TIni” Böckmannin perheen kotitallina. Tämän vanhemmat Kaarina ja Jürgen Böckmann ovat Saksan kouluratsastusmaailman tunnettuja vaikuttajia monin tavoin. Kanerva valmentautui sitä ennen vuoden ajan Emile Faurien luona Isossa-Britanniassa, ja aikaisemmin hän valmentautui ja työskenteli vuosia Saksassa Hubertus Schmidtin tallilla, missä hän suoritti myös saksalaisen ratsuttajatutkinnon.

Kanervalla on osallistunut hevosella Sini Spirit Lontoon olympialaisten ohella Rotterdamin EM-kilpailuihin 2011 ja Kentuckyn MM-kilpailuihin 2010. Lontoon olympialaisissa Kanerva oli henkilökohtaisessa kilpailussa 22. sijalla ohjelmassa Grand Prix Special. Grand Prix´ssä sijoitus oli 29:s. Tanskan EM-kilpailuissa v. 2013 Kanerva ja Sini Spirt sijoittuivat 50. tilalle, ja joukkue 10. tilalle.

Kanerva nousi kansainväliseen menestykseen  keväällä 2018 hevosilla Heartbraker ja Dambacu Nl ollen toukokuussa Hampurin GP:ssä kolmas ja neljäs sekä Dambaculla toinen GP vapaaohjelmassa. Lisäksi hän voitti kuulun Hampurin derbyn, joka ratsastetaan kolmen ratsastajan kesken hevosenvaihtokilpailuna.

Kanerva on kokenut arvotason kilpailija, joka on edustanut Suomea Lontoon olympialaisten ohella MM-kilpailuissa ja neljästi EM-tasolla. Hän on saavuttanut useita Suomen mestaruuksia, kolme henkilökohtaista PM-kultaa sekä EM-pronssia junioreiden ja nuorten luokissa. Kanerva ratsasti toukokuussa 2022 oman henkilökohtaisen ennätyksensä vapaaohjelmassa, 76,825%, Greek Airilla Compiégnen CDIO5* kilpailussa sijoittuen kolmanneksi. 

Kansainväliset tulokset ja sijoitus maailmanlistalla FEI:n sivuilla LINKKI
Kanervan FB-sivu: https://www.facebook.com/Emma-Kanerva-401960219819880/

Arvokilpailumenestys

2021, EM, Hagen, Saksa, 26. sija, joukkue 6. sija, Greek Air
2018 Nuorten hevosten MM, Ermelo, Alankomaat, 15. sija, Greek Air
2018 MM Tryon, USA, 48. sija, Heartbreaker
2015 EM Aachen, Saksa 65., joukkue 13., Sini Solina
2013 EM Herning, Tanska, 50. Sini Spirit, joukkue 10.
2012 Olympialaiset, Lontoo, Iso-Britannia, 22., Spirit
2011 EM Rotterdam, Alankomaat, 20. GP, joukkue 7., Sini Spirit
2010 MM Lexington, USA, 22. GP ja 24. GP Special, Sini Spirit
2004 Nuorten EM Aarhus, Tanska, 3., joukkue 8., Atoftens Volanti