Nuorisokouluttajat

Kouluttajat tavoitat yhteisestä sähköpostiosoitteesta nuorisokouluttajat@ratsastus.fi . Toivomme koulutuspäiväkyselyt ensisijaisesti tähän osoitteeseen.

---

PÄIVI "Pätkä" ANTTILA, Ylöjärvi (Tampereen naapurissa)
0400 728 298 p.anttila@kolumbus.fi
myös etäkoulutukset

• harrastanut hevosia pienestä pitäen, kilpaillut kouluratsastuksessa vaativalla tasolla
• toiminut este-, koulu- ja pararatsastustuomarina
• kouluttaa kerhonohjaajia sekä pararatsastuksen avustajia ja ohjaajia
• SRL:n pararatsastuskomitean jäsen
• ratsastuksenohjaajan pätevyys sekä B-valmentajatutkinto
• kasvatustieteiden maisteri, luokanopettaja sekä erityisopettaja
• työskentelee rehtorina peruskoulussa

"Hevoskerhon ohjaajien kouluttajana olen toiminut vuodesta 2004. Näen erittäin tärkeänä nuorisoon satsaamisen ja kouluttajan työ on ollut erittäin antoisaa ja mielenkiintoista. Olen itse toiminut nuorena hevoskerhon ohjaajana, ja koenkin kerhotoiminnan erittäin tärkeäksi osana hevosharrastusta. Kaikki kerholaiset eivät voi joistain syistä ratsastaa, jolloin he pääsevät mukaan hevosmaailmaan toista kautta. Lisäksi ratsastustuntien ohessa jää hevostaitojen opettelu usein aikataulullisista tms. syistä hyvin vähäiseksi. Erityisenä haasteena ja mielenkiinnon kohteenani on erityisryhmiin kuuluvat lapset ja nuoret."

ANU KÄMÄRÄINEN, Vantaa
044 308 6808 anu.kookoo@gmail.com
HUOM! Pidän taukoa kouluttamisesta vuoden 2021 ajan!

• Yhteisöpedagogi (AMK) ja ratsastuksenohjaaja
• Työskentelee erityisnuorisotyöntekijänä
• Ratsastusharrastus alkoi lapsena
• Seuratoiminnassa ollut mukana useissa eri rooleissa, toiminut mm. hevoskerhon ohjaajana, nuorisovastaavana, kilpailukoordinaattorina ja puheenjohtajana

”Olen itse toiminut nuorempana heppakerhon ohjaajana. Kerhonohjaaminen oli todella antoisaa ja opetti minulle monia taitoja, kuten ryhmän ohjausta, vastuunkantoa ja vuorovaikutustaitoja. Heppakerho-ohjaajien kouluttajana haluankin kannustaa nuoria kehittämään itseään ja auttaa heitä oivaltamaan uutta. Samalla heppakerhotoiminta on tärkeä tapa välittää hyviä hevostaitoja eteenpäin nuoremmille harrastajille. Tahdon olla mukana luomassa uutta, osaavaa ja innostunutta heppakerhonohjaajien sukupolvea! SRL:n kerhonohjaajakouluttajana olen toiminut kesästä 2014 alkaen.”

KAROLIINA LAARI, Häme
tavoitat yhteisestä sähköpostiosoitteesta nuorisokouluttajat@ratsastus.fi 
myös etäkoulutukset

•      Hevosharrastus alkanut jo pienenä lapsena. Lisäksi harrastuksiin kuuluu monipuolisesti erilaisia liikuntalajeja hyvällä mielellä.
•      Talli- ja seuratoiminta kokemusta mm. hevoskerho-ohjaajana, nuorisovastaavana ja hallitustoiminnasta.
•      Ohjannut hevostaitokerhoja ja lasten liikuntakerhoja vuodesta 2008. Nykyään pääpaino uusien ohjaajien kouluttamisessa.
•      Työskentelee terveydenhuoltoalalla (AMK, yliopisto). Työskennellyt lasten- ja nuorten sekä erityislasten parissa.  
•      Koulutusalue: Etelä-Suomen alue

”Olen kouluttanut uusia kerhonohjaajia vuodesta 2014. Kouluttajana toimiminen on mahdollistanut lukuisia hienoja kohtaamisia ja idearikkaita koulutuspäiviä. Lasten ja nuorten harrastustoiminnan kehittäminen ja terveyden edistäminen on itselleni sydämen asia. Kerhotoiminta antaa paljon sekä kerholaisille että ohjaajille, jonka takia on hienoa olla mukana kouluttamassa ja tukemassa niin vanhoja kuin uusiakin ohjaajia. Koulutuksiin pyrin luomaan nuorekkaan ja avoimen ilmapiirin. Yhdessä ideointi on arvokasta toiminnan kehittämistyötä."

SIRU LAHTINEN (peruskurssikouluttaja), Rovaniemi
044-2705993 siru.lahtinen@gmail.com

• kuvataideopettajaopiskelija (yliopisto)
• ratsastusharrastus alkanut 10-vuotiaana
• työkokemusta hevosten parissa tallilta ja tällä hetkellä sijaisopettajana nuorten oppilaiden parissa
• ratsastusseuratoiminnassa nyt hallituksen jäsenenä sekä juniorivastaavana
• myös muusta seuratoiminnasta kokemusta,mm. sihteerin ja puheenjohtajan toimista

"Tieto ja taito on tarkoitettu jaettavaksi kaikille. Haluan omalla toiminnallani olla mukana mahdollistamassa hevostaitojen ylläpitoa nuorten hevosharrastajien parissa. Kävin hevoskerhonohjaajien kouluttaja -koulutuksen keväällä 2014, ja innokkaana odotan ensimmäisiä ohjaajakoulutuksiani. Mahtavaa päästä kouluttamaan ja innostamaan uusia tulevia hevosharrastuksen vaikuttajia!"

PIIA NISSINEN, Suonenjoki
040 733 7309 piia@histamiini.fi
myös etäkoulutukset

• hevosharrastuksessa mukana alle kouluikäisestä asti: perinteisten koulu- este- ja kenttäratsastuksen lisäksi myös lännenratsastusta ja ravipuolen hommia
• yhteisöpedagogi (amk) sekä kouluttajan erikoistumisopinnot
• hevosmatkailun ohjelmapalveluiden ammattitutkinto
• työskentelee Rautalammin ratsastuskeskuksella/Savon ammatti- ja aikuisopistossa hevosmatkailun opetuksesta vastaavana opettajana

"Olen itse aloittanut heppakerhon ohjaamisen vuonna 1993 ja vienyt heppakerhokulttuuria eteenpäin talleilla, joissa olen työskennellyt tai harrastanut. Nuorisovastaavana olen pyrkinyt kannustamaan nuoria heppakerhonohjaajiksi samalla innolla millä itse odotin aikoinaan kerhonohjaajakoulutuksen ikärajan täyttymistä, että pääsin apuohjaajasta ihan oikeaksi heppakerhon ohjaajaksi. Heppakerhon ohjaaminen on antoisaa ja mielenkiintoista puuhaa ja lapsia opettaessa kerhonohjaaja syventää omaa osaamistaan ja oppii lisää sekä hevosista että ihmisistä. Innostukseni opettamiseen ja ihmisten kanssa työskentelemiseen juontaa juurensa tuohon antoisaan aikaan heppakerhonohjaajana. Kerhonohjaamisesta saatujen onnistumisen kokemusten kautta olen rohkaistunut kouluttautumaan ohjaajaksi sekä hevosalalla että humanistisella puolella."

JENNI SIPPOLA, Jalasjärvi (Pohjanmaa)
040 577 0452 sippola.jenni@gmail.com

• sosionomi (AMK)• työskennellyt varhaiskasvatuksessa sekä nuorten ja kehitysvammaisten parissa
• harrastanut ratsastusta koko lapsuus- ja nuoruusiän, nykyään ”poniäitinä” neljän lapsen kanssa
• ollut ratsastusseurassa monissa tehtävissä, mm. nuorisovastaavana ja hevoskerho-ohjaajana
• kokemusta myös muusta yhdistystoiminnasta sekä kunnallisista luottamustoimista

”Laadukas ja aktiivinen hevoskerhotoiminta on minulle tärkeää, sillä olen ollut aikoinaan itsekin kerholaisena ja vetänyt heppakerhoja monta vuotta. Haluan jakaa omia kokemuksiani tuleville kerhonohjaajille sekä kuulen mielelläni myös muiden ideoita. Olen ollut kouluttajana vuodesta 2014.”

TERESA "Tessa" PENTIKÄINEN, Vihti
041 459 6596 teresa.pentikainen@gmail.com 
myös etäkoulutukset

• liikuntajohtamisen YAMK
• estetuomari ja ratamestari
• Seuratoiminnassa mukana koko iän, toiminut ratsastusseurassa mm. junnuohjaajana, nuoriso- kilpailuvastaavana, puheenjohtaja ja muussa urheiluseurassa päätoimisena eri rooleissa 16-vuoden ajan.
• Pelastusliiton toiminnanjohtaja

"Olen toiminut kouluttajana vuodesta 2003. Nuorten kanssa toiminen on jatkuvaa opiskelua ja uusien näkemysten löytämistä ja ja siksi niin antoisaa ja mielekkään haasteellista. Asioita oppii näkemään myös toisen silmin. Nuorten kautta rakentuu seuraava tukipilari ylläpitämään heppahöperöiden puolia. Kun nuoret pääsevät toteuttamaan itseään hyvässä seurassa, saadaan aikaan positiivinen nuorisotyö ja toimiva yhteisö. Hevosten kanssa työskentely on ainutlaatuista niin monessa mielessä, se jakaa iloa, haasteita ja onnistumisen elämyksiä sekä yhteenkuuluvuutta meille kaikille”.