Uutiskirje seuratoimijoille 26.3.2020
26.3.2020
Liiton tuoreimmat tiedotteet
Olympiakomitean tiedotteita
Seuratoiminta ja koronavirus, Olympiakomitea
Vaikutus urheiluun, Olympiakomitea
Taloudelliset vaikutukset liikuntaan ja urheiluun, Olympiakomitea
Tallien ja hevosten tilanne huolestuttaa, SRL ajaa tukea ja toimenpiteitä
Liikkumisrajoituksiin on suunnitteilla tiukennuksia. Tämä on aiheuttanut paljon huolta hevosväen parissa jo ennakkoon. Ihmisten terveys on ensisijainen prioriteetti, mutta samalla useiden tallien tilanne on kriisiytymässä taloudellisesti. Myös hevosista huolehtiminen voi vaikeutua liikkumiskiellon takia.
Lue lisää
Suomen Hippoksen sivuille on koottu listaa rahoitusmahdollisuuksista hevosalalle:
Selvitämme ennakkoon myös keinoja, miten pahimman paikan tullen hevosia voidaan pitää liikkeellä riittävästi sairastumisen ehkäisemiksi. Rehustus ja tehostettu vedensaanti ovat myös tärkeässä roolissa ähkyjen ehkäisyssä. Olemme pyytäneet ohjeistusta myös eläinlääkäreiltä mahdollisten vahinkojen minimoimiseksi.
Vapaaehtoistoiminnassa on voimaa
Lähes tuhat vapaaehtoista lähti mukaan, kun Hippolis – Hevosalan osaamiskeskus ry ryhtyi koordinoimaan hevosalan vapaaehtoisten alueellista valmiusryhmää, jonka kautta talleille olisi saatavissa tuurausapua nopeastikin. Mukana yhteistyössä ovat Suomen Ratsastajainliitto, Suomen Hippos, Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry, Suomen Ravivalmentajat ry sekä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK.
Seuratoiminnan tueksi
Osoita tukea seurallesi - #Seurapaitapäiväkotona kutsuu kaikki mukaan tiistaina 31.3.2020
Kutsumme teidät kaikki mukaan seurapaitapäivään kotona 31.3.2020 osoittamaan yhteisöllisyyttä ja tukea vaikeassa tilanteessa oleville urheiluseuroille.
Lue lisää
Kepparitekemistä lapsille ja nuorille
Näin teet kepparin:
Näin teet suitset: https://youtu.be/ZyioGUTFhfQ
Lähde metsään kepparisi kanssa: https://youtu.be/daqrXFk35Bw
Etäkokousohjeita
Liiton etäkokousohjeet löydät täältä.
Tähtiseura – tukiklinikat ja teematapaamiset (Zoom- videokokous) - Tähtiseura-verkkopalvelun käyttö ja auditointiin valmistautuminen
Klinikalla opastetaan Tähtiseura-verkkopalvelun käyttämistä ja käydään läpi askeleet mitä seura tarvitsee valmistautuessaan Tähtiseura-auditointiin. Kesto 1 tunti. Suunnattu seuroille, jotka ovat matkalla Tähtiseuraksi ja Tähtiseuroille, jotka ovat tulossa uudelleen auditointiin.
Ilmoittaudu mukaan klikkaamalla alla olevaa linkkiä. Ilmoittautuminen tapahtuu Suomisport-palvelussa. Koulutuksen sisältö on kaikissa klinikoissa sama ja osallistuminen on maksutonta. Klinikka pidetään etänä Zoom-videopalvelun kautta, joten tarvitset vain tietokoneen/mobiililaitteen ja nettiyhteyden.
Ajankohtaista
- 18.7.2025Ehdotus uusista maajoukkuevalmentajista menossa hallituksen käsittelyyn
- 16.7.2025Urheilijavalintoja arvokilpailuihin
- 16.7.2025Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 29
- 14.7.2025Askellajiratsastuksen maajoukkue valittu
- 14.7.2025Hevostalousbarometri 2025 - Vaikuta ja voita!
- 11.7.2025Katso Suonenjoen Pohjola Tour livenä täältä!
- 8.7.2025Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 28
- 8.7.2025Kouluratsastuksen ikäryhmien EM-ratsukot nimetty
- 7.7.2025Askellajiratsastuksen Suomen mestaruuskilpailut Ypäjän Hevosopistolla 10.-13.7.
- 4.7.2025Esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailut 7.-13.7.