Ratsastajainliitolle 780 000 euroa OKM:n yleisavustusta
10.2.2025
Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi liikuntaa edistäville järjestöille yli 40 miljoonaa euroa yleisavustuksia. Suomen Ratsastajainliitolle myönnettiin 780 000 euroa vuoden 2025 toimintaan. Lisäksi Ratsastajainliitolle myönnettiin kesälajiliittona 52 000 euroa huippuvalmennuksen tehostamistukena.
Valtionavustusten määrää harkittaessa otetaan huomioon muun muassa järjestön toiminnan laatu, laajuus ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Lisäksi arvioidaan, miten järjestö toteuttaa liikuntalain tavoitteita, liikunnan ja urheilun eettisiä periaatteita sekä edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Vuonna 2024 tuki oli 725 799 euroa.
”Toimintamme ja tunnuslukumme ovat edelleen vakuuttavia, vaikka ratsastusseurojemme jäsenmäärän lasku onkin huolestuttavaa. Vaikutamme yhteiskunnallisesti laajalti, harrastamisen ja kilpaurheilun ohessa hevosala tuo yhteiskunnalle sosiaali-, talous-, ja ympäristöhyötyjä. Myös aktiivisella vastuullisuustyöllämme ja hevosen hyvinvoinnin esiin nostamisella on merkitystä”, sanoo Ratsastajainliiton toiminnanjohtaja Jukka Koivisto.
”Liikuntajärjestöjen viime vuosien aikana tekemä määrätietoinen työ ja kehittyminen vastuullisuusasioissa näkyy nyt selvästi. Liikuntasektori on tässä suhteessa edelläkävijä ja suunnannäyttäjä sille, miten toimintaa voidaan kehittää vastuullisella tavalla hyvästä hallinnosta, sukupuolten tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta, terveellisestä ja turvallisesta toimintaympäristöstä sekä ympäristökestävyydestä huolehtien. Vastuulliset toimintatavat ovat paras keino turvata myös oman toiminnan tulevaisuus, toteaa liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist.
Huippuvalmennuksen tukea maajoukkuetoimintaan
Ratsastajainliiton 52 000 euron tehostamistuki on myönnetty ratsastuksen huippuvalmennuksen ja maajoukkuetoiminnan kuluihin. Kokonaissummasta vähintään 22 000 euroa suunnataan pararatsastuksen kuluihin.
”Kohdistetut tehostamistuet ovat meille tärkeitä. Niiden avulla pystytään kehittämään toimintaamme kohti Los Angelesia. Toiveissa olisi, että tuet kasvavat tasolle, joka vastaa menestystämme Pariisissa. Ratsastus oli kolmanneksi suurin suomalaislaji, ja koulujoukkueemme oli ainoa pistesijoille noussut joukkue”, toteaa urheilujohtaja Jutta Koivula.
Huippuvalmennuksen tehostamistuki kohdistetaan ensisijaisesti ratsastajakohtaisiin lisätukiin, leiritys- ja testaustoimintaan, asiantuntijapalveluihin ja kansainväliseen kilpailutoimintaan. Kilpailutoiminnan erityisenä tavoitteena on mahdollistaa ratsukoiden valmistautuminen tämän vuoden EM-kilpailuihin ja ensi vuoden MM-kilpailuihin, joissa voidaan saavuttaa kvalifikaatioita vuoden 2028 olympialaisiin ja paralympialaisiin.
OKM:n myöntämät avustukset 2025
Lisätty vuoden 2024 tuen määrä 10.2. klo 15.14.
Uutiset
- 23.10.2025Ratsastusfoorumissa laaja katsaus urheilun nykytilaan ja vapaaehtoistoimintaan
- 19.10.2025Ypäjä Horse Show´ssa yli 1000 lähtöä
- 13.10.2025Uudet Pohjola-hallisarjat käynnistyvät Ypäjällä
- 8.10.2025Saana Nieminen nuorten maailmanlistan ykköseksi
- 7.10.2025Hallinto-oikeuden ensimmäinen päätös tukee ratsastusyrittäjän näkemystä alv:n soveltamisessa
- 6.10.2025Tiina Tarkkala parakouluratsastuksen maajoukkuekapteeniksi
- 3.10.2025Oona Eerola ehdolla FEIn vuoden hevosenhoitajaksi
- 29.9.2025Talvikki Järviselle ja Aino Leinolle SM-kultaa valjakkoajossa
- 25.9.2025SRL ajaa aktiivisesti järkevää ALV-käytäntöä hevosalalle
- 23.9.2025MM-matkaratsastus - Saana Nieminen seitsemäs ja nuorten joukkueelle historiallinen neljäs sija