Toomas Lahtinen ensimmäisenä suomalaisena Special Olympics -maailmankisojen esteratsastukseen
19.5.2023
Vihtiläisestä Toomas Lahtisesta tulee kesäkuussa Berliinissä ensimmäinen suomalaisratsastaja, joka osallistuu kehitysvammaisten urheilun suurimman tapahtuman Special Olympics -kesämaailmankisojen esteratsastuskilpailuun.
Suomalaisratsastajia on ollut mukana Special Olympics -maailmankisoissa jo pitkään, ja Lahtinen itsekin oli mukana vuoden 2015 Los Angelesin kisoissa, mutta tähän mennessä suomalaiset ovat osallistuneet vain kouluratsastukseen.
– En osaa tarkkaan ennustaa, mitä siellä Berliinissä tulee vastaan. Se on sentään arvoitus, mutta paikan päällä sen näkee sitten, ”Nippe” Lahtinen toteaa.
Berliinin maailmankisat käydään 17.–25. kesäkuuta. Suomen joukkueessa, Sisujengissä, on kaikkiaan 65 urheilijaa 13 lajista. Ratsastuksessa Sisujengiä edustavat Lahtisen lisäksi espoolaiset Klaus Müller ja Ilona Koskinen sekä Jyväskylän Korpilahdelta tuleva Sara Ristimäki. Koko nelikko osallistuu kouluratsastukseen, ja Lahtinen lisäksi estekisaan.
Lahtisen kisavalmistautumiseen kuului osallistuminen edustamansa seuran Kartanon Ratsastajien estekisaan Kirkkonummen Veikkolassa helatorstaina. Lahtinen vei nimiinsä Special Olympics -ratsastajien luokan ennen helsinkiläistä Sofia Tikkasta.
Veikkolassa Lahtinen hyppii esteitä tutuilla hevosilla, mutta Berliinin maailmankisoissa kaikki ratsastajat saavat alleen kisajärjestäjän tarjoaman lainahevosen. Se ei kokenutta vihtiläistä suuremmin hetkauta.
– Luulen, että jännitys lähtee pois, kun menee suorittamaan. Jos jännittää, niin se tarttuu hevoseenkin, mutta luulen, että jos en jännitä liikaa, niin hepsu pysyy rentona. Mennään vain ja that’s it, 33-vuotias Lahtinen pohtii.
– Uskon, että pystyn tekemään sellaista tosi hyvää historiaa Suomen joukkueen eteen. Jos pääsen kärkinelikkoon, niin luulen, että valmentajat Tarja (Altomaa) ja Manta (Maritta Enqvist) ovat tyytyväisiä, hän jatkaa.
Tutustu Berliinin Special Olympics -maailmankisoihin lähtevään Suomen joukkueeseen täällä.
Uutiset
- 18.3.2026Candy Cup 2026 - Maastoesteratsastuksen valmennussarja lapsille ja junioreille
- 15.3.2026Ville Vauriolle hallimestaruus ja hattutemppu
- 5.3.2026Ratsastajainliiton puheenjohtaja ja hallitus nauttivat jäsenistönsä luottamusta
- 1.3.2026HIHS 2026 – Steve Guerdat Helsingin maailmancupin voittoon – varmisti paikkansa finaaliin
- 1.3.2026HIHS 2026 - Amateur Tour Top 10 finals presented by Black Horse huipentui Kultajousi areenalla
- 1.3.2026HIHS 2026 – Lassi Lehmusto ja Vekardo tanssahtelivat Winter Cupin voittoon
- 1.3.2026HIHS 2026 – Hän teki sen taas – Jone Illi ja Caprivi 145 cm luokan voittoon
- 1.3.2026HIHS 2026 – Kullo Kender ja Agilero Pohjola Bronze Road to Helsinki voittoon
- 28.2.2026HIHS 2026 – Eiken Sato Helsinki Grand Prix’n voittoon, Jone Illi paras suomalainen
- 28.2.2026HIHS 2026 - Jone Illi liitää jälleen voittoon CSI 1* 140cm presented by Fazer – Grand Prix luokassa