Verkkokurssilta osaamista ja työkaluja epäasiallista käytöstä vastaan
6.4.2022
Väestöliiton Et ole yksin -palveluun on avautunut kaikille avoin ja ilmainen verkkokoulutus epäasiallisen käytöksen ja häirinnän ennaltaehkäisystä ja siihen puuttumisesta. Koulutus on suunnattu erityisesti kaikille seuratoiminnassa mukana oleville.

Koulutus kestää noin tunnin, mutta sen voi suorittaa omassa tahdissa, niin monessa osassa kuin haluaa. Tätä varten koulutukseen tulee kirjautua. Verkkokurssilla käydään läpi aiheita kuten henkinen ja fyysinen väkivalta ja kiusaaminen, seksuaalinen häirintä, seksuaalirikos, lastensuojelu ja itsemääräämisoikeutta vahvistava valmennus. Kurssi on helppokäyttöinen ja suorittaminen onnistuu myös mobiililaitteilla. Verkkokoulutus löytyy osoitteesta https://etoleyksin.fi/verkkokoulutus/.

Et ole yksin on Väestöliiton ja suomalaisen urheilun yhteishanke ja Suomen ensimmäinen kohdennettu tukipalvelu, johon seksuaalisen hyväksikäytön ja häirinnän, epäasiallisen käytöksen tai kiusaamisen kohteeksi joutunut urheilija voi olla yhteydessä ja saada apua. Verkkokoulutuksen lisäksi palvelulla matalan kynnyksen ilmainen puhelin- ja chat-palvelu, jossa voi keskustella Väestöliiton ammattilaisen kanssa luottamuksellisesti.
Uutiset
- 26.7.2026Antti Linna ja Don Jan S Z Myrkyn Pohjola Gold GP’n parhaat
- 25.7.2026Ikäluokkien EM Hagen – Hugo Kogelnig kolmannelta sijalta henkilökohtaisen kilpailun finaaliin, juniorijoukkue finaalissa kuudes
- 23.7.2026Ikäluokkien EM Hagen – Juniorijoukkue nousi kolmanneksi, Hugo Kogelnig ja Jone Illi kohensivat asemiaan kärjen tuntumaan
- 22.7.2026Ikäluokkien EM Hagen – Juniorijoukkue kuudes, Hugo Kogelnig Vermontilla kahdeksas
- 21.7.2026Ikäluokkien EM Hagen – Jone Illi ja Celtas Quillian ensimmäisenä kilpailupäivänä seitsemänsiä
- 20.7.2026Suomen ensimmäiset viralliset Working Equitation -kilpailut Riihimäellä
- 20.7.2026Askellajiratsastuksen SM-mitalit jaettiin Ypäjällä – Arnór Dan Kristinssonille neljä suomenmestaruutta
- 19.7.2026Vilma Leppäkangas ja Paletin Liekki suomenhevosten estemestariksi 2026
- 19.7.2026Annina Nordström ja Fuzhou sijoille Riesenbeckissä
- 19.7.2026Askellajiratsastuksen SM-kilpailuissa ratkottiin finaalipaikkoja ja mestaruuksia