Ratsastavat lapset ja vanhempien rooli

Lapset kaipaavat tukea harrastukselleen. Sitä vanhemmat voivat osoittaa kannustamalla ja olemalla kiinnostuneita. On tärkeää antaa lapselle aikaa kertoa harrastuksestaan.

Ratsastuksessa vanhemmat voivat osallistua lapsen harrastukseen esimerkiksi seuraamalla tunteja ja lapsen kilpailuja - eikä mikään estä vanhempia aloittamasta ratsastusta yhtä aikaa lapsen kanssa.

Ratsastusseuratoiminta tarjoaa myös lukuisia mahdollisuuksia koko perheelle. Jokaisella vanhemmalla on mahdollisuus liittyä seuratoimijoiden joukkoon tai toimia vapaaehtoisena pienissäkin tehtävissä. Seuran toiminnasta ja vuosittaisista tapahtumista tiedotetaan seuran nettisivuilla ja ratsastuskoulun ilmoitustauluilla ja Facebookissa. Vanhemmille järjestetään usein myös info- tai vanhempainiltoja sekä muita tapahtumia.

Varsinainen ratsastustunti ja ratsastuksen oppiminen sujuvat Ratsastajainliiton jäsentalleilla alalle koulutetun ratsastuksenopettajan johdolla. Hän ohjaa tunnin kulkua, opastaa hevosten kuntoonlaitossa sekä antaa tarvittavat neuvot ratsastajille. Opetushevoset ovat tehtäväänsä koulutettuja ja oppilaille huolella valittuja. Mikäli vanhemmalla on mielessä asia, josta haluaa keskustella opettajan kanssa, on se mukavampi käydä läpi tallin puhelinaikana tai sopimalla opettajan kanssa erikseen keskusteluaika.

Talli pitää oppilaistaan asiakasrekisteriä. Rekisteristä löytyvät mm. alaikäisten asiakkaiden vanhempien yhteystiedot. On tärkeä kertoa heti harrastuksen alussa mahdolliset rajoitteet, esimerkiksi sairaudet tai oppimiseen ja terveydentilaan liittyvät asiat, joilla saattaa olla vaikutusta ratsastusharrastukseen tai sen opettamiseen. Opettaja pystyy tällöin huomioimaan kunkin ratsastajan yksilölliset tarpeet. Talli säilyttää tietoja asianmukaisesti ja tarkoituksenmukaisesti (tietosuoja). Talli kerää usein myös tiedon oppilaan ratsastusseuran jäsenyydestä tai mahdollisesta Green Card/Green Card Plus -vakuutuksesta. Näin varmistetaan, että oppilailla on riittävä ja asianmukainen vakuutusturva.

Ratsastus on paljon muutakin kuin pelkkää ratsastamista. Ratsastusta ja hevosenhoitoa voi harrastaa monella eri tapaa, siitä voi tulla myöhemmin jopa ammatti. Ratsastuksessa ei tule koskaan valmiiksi, vaan siinä riittää lisää opittavaa ja kehitettävää - koko elämänkaaren ajaksi!