Hevostaitomerkkien suorittaminen ja hevostaitoharjoittelu

Seurat ja tallit voivat järjestää hevostaitopäiviä, tai esimerkiksi viikoittain vaihtuvia hevostaitorasteja talliympäristöön. Tehtäviä voidaan suorittaa hevostaitojen oppimiseksi tai halutessa myös merkkisuoritusten osina.
Tehtävät on mahdollista suorittaa itsenäisesti, ilman, että paikalla on suorituksen vastaanottaja. Suoritustavat on suunniteltu siten, että tehtäväsuoritukset tallennetaan ja voidaan käydä näyttämässä suorituksen vastaanottajalle (esimerkiksi ratsastuksen opettajalle tai hevoskerhon ohjaajalle), joka merkitsee hyväksynnän suorituslomakkeelle. Kokonaisia merkkisuorituksia on mahdollisuus näin suorittaa osissa.
Seurojen ja tallien käyttöön laaditun materiaalin avulla yhden kauden aikana voi suorittaa merkin pienissä osissa tai materiaali soveltuu myös hevostaitopäivään – tai leiriin, jossa merkki voidaan suorittaa tapahtuman aikana toteuttamalla kaikki merkkiin liittyvät rastit.
Hevostaitokilpailut
Hevostaitokilpailuissa kilpaillaan hevosen hoitamiseen ja käsittelyyn liittyvistä taidoista. Hevostaitokilpailujen tarkoituksena ja tavoitteena on oppia lisää hevostaidoista ja osoittaa osaaminen.
Kilpailuun kuuluu teoriakoe sekä käytännönkoe, joka suoritetaan erilaisissa tehtäväpisteissä. Kilpailutehtävät pohjautuvat SRL:n julkaisemaan Hevostaito-oppaaseen.
Hevostaitokilpailuissa on kolme eri sarjaa: Sarja I on avoin 12-vuotiaille ja sitä nuoremmille lapsille, sarja II on avoin 13-18-vuotiaille junioreille (tänä vuonna vähintään 13 vuotta ja enintään 18 vuotta täyttävät) ja sarja III on avoin senioreille. Lisäksi voidaan kilpailla joukkueina.
Hevostaitokilpailuja järjestävät ratsastusseurat ja SRL:n alueet.
Penny & Friends -kilpailut
Ratsastusseurat voivat järjestää yhdessä liiton jäsentallien kanssa Penny & Friends -kilpailuja, jonka yhtenä kilpailulajina on hevostaidot.
Lue lisää TÄÄLTÄ