Jonna Aaltonen

Jonna Aaltonen ja Laxton For U. Kuva Hanna Heinonen

 

Jonna Aaltonen, s. 1979, on Hausjärvellä asuva kansainvälisen tason parakouluratsastaja, kouluratsastusvalmentaja ja hevosalan yrittäjä. Aaltonen aloitti ratsastamisen 7-vuotiaana ja kilpailemisen 10-vuotiaana.

Hän kilpaili ennen sairastumistaan kouluratsastuksessa kansainvälisellä ja kansallisella tasolla, startaten myös Grand Prix’tä. Aaltonen sai vuonna 2021 koronarokotteesta selkäydintulehduksen, joka jätti keskushermostoon pysyviä vaurioita. Valmentaja Janne Berghin kannustamana ratsastaja siirtyi kilpailemaan parakouluratsastuksessa. Mahdollisuus tähdätä paraurheilijana korkeamman tason kilpailuihin, kuten paralympialaisiin, sai Aaltosen innostumaan asiasta. Aaltonen sai kansainvälisen tason paraluokituksen alkuvuodesta 2023, ja teki samana vuonna ensimmäisen kilpailukautensa parakouluratsastajana. Aaltonen kilpailee ryhmässä V.

Jonna Aaltonen. Kuva Hanna Heinonen.

Aaltonen työskentelee Erkylän Kartanon tallin yrittäjänä ja ratsastusvalmentajana. Hän on työskennellyt hevosalan yrittäjänä ja valmentajana yli 20 vuotta asuen mm. Hollannissa.

Laxton For U on 9-vuotias SWB-ruuna, jonka Aaltonen on ostanut Ruotsista sen ollessa 5-vuotias. Laxton For U eli ”Lohis” on Aaltoselle rakas kilpakumppani, jonka hän on itse kouluttanut kansainväliselle tasolle.

Ensimmäisellä kaudellaan parakouluratsastuksessa ratsukko saavutti mm. seitsemän kansainvälistä voittoa sekä useita kv-sijoituksia. EM-kilpailuissa ratsukko oli henkilökohtaisessa kilpailussa sijalla 15, ja PM-kilpailussa ratsukko jäi täpärästi mitaleilta ollen sijalla 4. Ratsukko tähtää Pariisin paralympalaisiin 2024. 

Esittely ja kansainväliset tulokset FEIn sivuilla: LINKKI 
Ratsastajan Facebook-sivu ja Instagram

Arvokilpailumenestys

2023, EM Riesenbeck, Saksa, henk koht. 15. sija, Laxton For U
2023, PM, Drammen, Norja, henk. koht. 4. sija, Laxton For U