Nina Fagerström
Nina Fagerström, s. 1982, on kotoisin Helsingistä ja edustaa Tuomarinkylän Ratsastajia. Hän nousi satulaan ensi kertaa jo vauvana äitinsä, ratsastuksenopettaja Tina Schoultzin kanssa. Fagerström työskenteli ja valmentautui Christopher Wegeliuksen luona 14-vuotiaasta alkaen ja kilpaili Suomessa kolme kautta GP-tasolla, ennen kuin lähti 18-vuotiaana urheilulukion käytyään maailmalle päämääränään kilparatsastajan ura.
Fagerström työskenteli aluksi belgialaisella Stephex-kilpatallilla, kiersi sen jälkeen muissa töissä ja palasi jälleen Stephexille. Hän oli pitkään Stephexin pääratsuttaja ja kilpaili säännöllisellä menestyksellä tallin kisa- ja myyntihevosilla ympäri Euroopan saavuttaen lukuisia GP-tason voittoja ja sijoituksia maailmancupeissa ja kansainvälisissä kilpailuissa. Helsingin maailmancupissa hän oli hevosella Talent neljäs 2011 ja seitsemäs 2010. Hän edusti Suomea ratsulla Wivina 2010 MM-kilpailuissa. Fagerström oli mukana myös useissa Suomen Nations Cup -joukkueissa ja hän on kilpaillut viidellä eri hevosella nuorten hevosten MM-kilpailuissa.
Vuonna 2011 Fagerström lähti Stephexiltä, perusti Finca Horses -yrityksen ja siirtyi tekemään itsenäistä uraa kilparatsastajana, valmentajana ja hevoskaupan parissa. Päätös merkitsi, että hän joutui luopumaan silloisista kansainvälisistä ykkösratsuistaan Talentista ja Mousesta. Syksyllä 2014 Fagerström muutti kumppaninsa Alexander Rohlingin kanssa Kanadaan kilpaillen menestyksellä myös Pohjois-Amerikassa mm. itse kouluttamallaan ratsulla Flower. Keväällä 2017 Fagerström palasi jälleen Eurooppaan, nykyään hänellä on oma kilpa- ja valmennustalli Belgiassa.
Fagerström valittiin Suomen Ratsastajainliiton Vuoden ratsastajaksi 2009, 2010 ja 2011. Maaliskuussa 2011 hän oli suomalaisittain ennätysmäisesti maailmanlistalla sijalla 46.
Arvokilpailutulokset:
25. sija nuorten hevosten MM Lanaken, 2013, 7-vuotiaat hevoset, Notaris
4. sija nuorten hevosten MM Lanaken, 2011, 7-vuotiaat hevoset, NLS Coole Al Clover
112. sija MM Lexington, 2010, Wivina
33. sija nuorten hevosten MM Lanaken, 2010, 7-vuotiaat hevoset, Carmina
9. sija nuorten hevosten MM Lanaken, 2009, 6-vuotiaat hevoset, Touch Down
21. sija nuorten hevosten MM Lanaken, 2009, 7-vuotiaat hevoset, Coriana van Kapscheu
Fagerströmin kansainväliset kilpailutulokset: LINKKI
Maailmanlistalla esteratsastuksessa:
Ei rankinglistalla FEI Jumping World Ranking (12.6.2026): LINKKI
FEI:n sivut: LINKKI
Fagerströmin nettisivut: LINKKI
Fagerström sosiaalisessa mediassa:
Facebook: LINKKI
Instagram: LINKKI