Valjakkokuskeja

Leena Vähä-Erkkilä

Leena Vähä-Erkkilä ja Sami. Kuva Jutta Koivula

Leena Vähä-Erkkilä, s.1967, on sipoolainen opettaja ja SRLn II-tason valjakkovalmentaja. Hän edustaa Suomessa Husaariratsastajat ry:tä. Vähä-Erkkilä on ollut lajissa mukana valjakkoajon alkutaipaleelta saakka aluksi toimihenkilönä ja nyt jo vuosia kilpailijana. Ponina Vähä-Erkkilällä on Silja Vihavaisen kasvattama, Suomessa syntynyt S.W. Summer's Dream Prince "Sami". Se tuli Vähä-Erkkilälle kaksivuotiaana ja hän on itse kouluttanut sen kansainväliselle tasolle.

Valjakko voitti henkilökohtaista PM hopeaa Sipoossa 2017  ja PM kultaa Norjassa 2019. PM joukkuekilpailuista valjakolla on hopeaa 2015 sekä kultaa 2017 ja 2019. Valjakolla on myös useita kansainvälistä voittoja ja sijoituksia. MM-tasolla valjakko on kilpaillut Bredassa, Hollannissa 2015 ja Mindenissä, Saksassa 2017. Molemmissa MM-kilpailuissa valjakko sijoittui vahvimmassa osakokeessaan kouluajossa. Vähä-Erkkilän henkilökohtainen valmentaja on Ben Simonsén ja maajoukkuevalmentaja Tomas Eriksson.

Valjakolla on lisäksi poniyksiköiden mestaruus 2016, SM-hopeaa 2013 ja pronssia 2012 sekä poniyksiköiden valiomerkki 2016 ja 2017.

Groomeina MM:issä 2019 toimivat koulu- tarkkuusosakokeessa Anni Kinnunen ja kestävyysosakokeessa Lauri Vähä-Erkkilä.

S.W. Summer's Dream Prince
welshponiruuna, s. 7.7.2006. Isä Delgarth Prince, emä Malog Elan, emänisä. Ebbw Victor. Kasvattaja Silja Vihavainen, omistaja Leena Vähä-Erkkilä

Arvokilpailuedustus

2019 MM Aszár Kisber, Unkari - S.W. Summer's Dream Prince 31.
2017 MM Minden, Saksa - S.W. Summer's Dream Prince 23.
2015 MM Breda, Alankomaat - S.W. Summer's Dream Prince 25.

Tiedot ja kansainväliset tulokset FEIn sivuilla: www.fei.org/bios/Person/10098589/V_H_ERKKIL_Leena

 

Raisa Takkinen


Raisa Takkinen - Kooihuster Harro, kuva Henna Rajala

Raisa Takkinen, s. 1979, on parturi - kampaaja Kouvolasta. Hän edustaa Valkealan Ratsastajia. Intohimoinen valjakkoajon harrastaja aloitti lajin jo vuonna '97 ja on kilpaillut usealla eri ponilla, saavuttaen niiden kanssa useita SM- ja PM-mitaleja. 

Raisa kilpailee vuonna 2008 syntyneellä Welsh pard bred ruunalla Kooihuster Harro. Harro on Raisan oma löytö netistä. Poni tuli Hollannista Suomeen syksyllä 2016. Seuraavana kesänä pari voitti jo kansainvälisen kilpailun Virossa ja Pohjoismaiden mestaruuskilpailuista saavuttivat pronssia ja joukkuekultaa. Heillä on kansainvälisiä sijoituksia ja useita SM-mitaleita. Altenfeldenin kansainvälisessä kilpailuissa, Itävallassa valjakko sijoittui kolmanneksi ja Pohjoismaiden mestaruuskilpailuista kotiin tuli henkilökohtainen hopeamitali ja joukkuekultaa. Savijärven Top Driving 2019 kilpailun valjakko voitti. Valjakon groomina toimii Anniina Poikela Kouvolasta. Valmentajana Tomas Eriksson ja Charlotta Turku  

Kooihuster Harro S. 2008, Welsh pard bred, ruuna 
I: Dee Goede Ree Now Or Never, e: Kooihuster Setske, ei: Bjirmen's Wytse
Kasvattaja: v.d Burg, Hollanti, omistaja: Raisa Takkinen 

Arvokilpailuedustus

2021 MM, Le Pin au Haras, Ranska - Kooihuster Harro, 14.
2019 MM Aszár Kisber, Unkari - Kooihuster Harro, 27.

Ben Simonsén


Ben Simonsén ja Artemis, groomina Essi Forssell, kuva Anna Aalto

Ben Simonsén, syntynyt 1966, Sipoon Savijärvellä asuva maanviljelijä. Simonsén aloitti valjakkoajon vuonna 1994, minkä jälkeen hän on kilpaillut menestyksekkäästi kansallisella ja kansainvälisellä tasolla sekä hevosyksiköissä että parivaljakoissa. Hän on erittäin kokenut arvokisakävijä, edustanut Suomea MM-kilpailuissa yksiköissä ja parivaljakoissa useasti, hallussa on mm. hevosyksiköissä pronssia ja joukkuehopeaa 2004 Åstorpissa, Ruotsissa. Hän on lukuisia SM-mitaleja ja paljon menestystä myös PM-tasolla. Simonsén on mukana Suomen Ratsastajainliiton huippu-urheilun johtoryhmässä ja edustaa muita kuin olympialajeja sekä tietenkin valjakkoajoa.

MM-kilpailut
2004 Hevosyksiköt Åstorp, Ruotsi: Hevosella Artemis henkilökohtaista pronssia ja joukkuehopeaa
2006 Hevosyksiköt Pratoni del Vivaro, Italia 15. / Artemis
2007 Hevosparivaljakot Warka, Puola, 20. / Kidi, Artemis, Lili
2009 Hevosparivaljakot Kecskemét, Unkari 47. / Kidi ja Artemis
2010 Hevosyksiköt Pratoni del Vivaro, Italia 18. / Artemis (neljäs maratonilla)
2012 Hevosyksiköt Companhia las Lezirias, Portugali 49. joukkue 19.  / Artemis
2018 Hevosyksiköt Kronenberg, Hollanti 48. joukkue 11. / Ragyogo

Talvikki Järvinen


Talvikki Järvinen ja Danser T, kuva SRL Jutta Koivula

Talvikki Järvinen on hämeenlinnalainen eläinlääkäri, syntynyt vuonna 1974. Järvinen kilpaili 1990-luvulla kansallisella tasolla esteitä, mutta siirtyi valjakkoajoon vuonna 2006 Ben Simonsénin opastuksella. Nousi kansainväliseen menestykseen kaudella 2015, jolloin hän saavutti Danser T:llä mm. PM-joukkuekultaa Ruotsissa, voitti Savijärven kahden tähden kilpailut ja oli Bendoriaissa Liettuassa neljäs.

Tuloksia hänellä on mm. Bendoriaista kolmen tähden kilpailuista kuudes sija Roy Jonesilla ja seitsemäs Dancer T:llä. Sipoon Savijärvellä kahden tähden kisoissa Danser T oli kolmas ja Roy Jones neljäs. Nimettiin edustamaan Suomea hevosyksiköiden MM-kilpaluissa 2016, 2018, 2020 ja 2022. Järvinen ja Danser T ovat saavuttaneet kansaivälisellä 3*-tasolla useita voittoja ja sijoituksia. 

Groomina Järvisella on MM-kilpailuissa kaikissa osakokeissa Camilla Christiansen.

Danser T
Syntynyt 2008, hollantilainen KWPN-vaunuhevonen, ruunikko. Isä Plain's Liberator, emä Ruliane, emänisä Fabricius. Omistaja Talvikki Järvinen, kasvattaja F. Tonnaer.

Tietoa ja tuloksia FEIn sivuilla: http://www.fei.org/bios/Person/10056703/J_RVINEN_Talvikki
 

Arvokilpailuedustus 

2022 MM Le Pin Au Haras, Ranska, Hevosyksiköt 52. / Danser T
2020 MM Pau, Ranska, Hevosyksiköt 38. / Danser T 
2018 MM Kronenberg, Hollanti, Hevosyksiköt 57. joukkue 11. / Roy Jones 
2016 MM Piber Köflat, Itävalta 48. joukkue 9. / Danser T 

Hall of fame

Jouni Heikinheimo


Jouni Heikinheimo ja El Carillo, groomina Stefan Nyman MM2016, kuva hippoevent.at, Ann-Kathrin Drumm

Jouni Heikinheimo on vuonna 1966 syntynyt, lahtelainen Gotraffic Oy:n myyntipäällikkö. Heikinheimo on pitkän linjan hevosurheilija, valjakkoajon hän aloitti vuonna 2008. Suomalaissyntyinen FWB-ruuna El Carillo on Heikinheimojen oma kasvatti, monitoimihevonen, joka ennen valjakkoajouraansa kilpaili niin este-, koulu- kuin kenttäratsastuksessakin. Heikinheimo on kilpaillut sekä El Carillolla että sen nyt jo edesmenneellä emällä Carissima III:lla menestyksekkäästi kansallisella tasolla esteratsastuksessa.

Valjakkoajossa Heikinheimo ja El Carillo nousivat nopeasti menestykseen. Vuonna 2009 tuloksena oli PM-pronssia Ypäjällä ja 2010 valjakko osallistui ensimmäisiin MM-kisoihinsa Italiassa ollen kokonaiskilpailussa 26. tilalla. Vuonna 2012 Portugalin MM-kilpailuissa valjakko joutui keskeyttämään maratonilla. Vuonna 2014 valjakko nousi MM-kisoissa upeasti yhdeksänneksi Izsákissa, Unkarissa. Vuonna 2015 valjakko voitti PM-kisoissa Vaggerydissä, Ruotsissa henkilökohtaista ja joukkuekultaa.

Valjakko oli vuonna 2013 FEIn Top Driving valjakkorankingissa toinen. Kotimaassa valjakko on hallinnut SM-voittajakoroketta ottaen kolme perättäistä kultamitalia vuosina 2010-12.

Tältä kaudelta valjakolla on voitto kahden tähden kilpaluista Savijärveltä heinäkuussa sekä seitsemäs sija Drebkausta Saksasta ja kolmas Bendoriaista Liettuasta.

Groomina Heikinheimolla on koulu- ja tarkkuuskokeissa Lea Heikinheimo ja maratonilla eli kestävyyskokeessa Stefan Nyman.

Tietoa ja tuloksia FEIn sivuilla: http://www.fei.org/bios/Person/10057606/HEIKINHEIMO_Jouni

El Carillo
Syntynyt 1996, suomalainen FWB-puoliveriruuna, isä Electro, emä Carissima III, emänisä Calypso II. Kasvattajat Anna-Maija ja Jouni Heikinheimo, omistajat Jouni ja Lea Heikinheimo.

MM-kilpailut
2016 Hevosyksiköt Piber Köflach, Itävalta 5. sija
2014 Hevosyksiköt Izsak, Unkari 9. sija, joukkue 11.
2012 Hevosyksiköt Companhia das Lezirias, Portugali, keskeytti maastossa
2010 Hevosyksiköt Pratoni del Vivaro, Italia 26.

PM-kilpailut
Henkilökohtaista kultaa joukkuehopeaa 2017, Sipoo, Savijärvi
Henkilökohtaista ja joukkuekultaa 2015, Vaggeryd, Ruotsi
Pronssia hevosyksiköissä Ypäjällä 2009, neljäs sija Norjassa 2011

SM-kilpailut
Kultaa El Carillolla 2010, 2011 ja 2012

 

Arja Mikkonen


Arja ja SG Oberon, kuva Anna Aalto

Ruotsin Ljungbyhedissä asuva hevoshieroja ja -fysioterapeutti Arja Mikkonen, s.1961, osallistui MM-kilpailuihin kuusi kertaa hevosellaan SG Oberon. Mikkonen voitti kultaa ensimmäisissä MM-kilpailuissa Itävallassa 1998, ja valjakko oli mukana tämän jälkeen kaikkiin yksiköiden MM-kilpailuissa vuoteen 2010 asti. Mikkonen aloitti valjakkoajon vuonna 1987, kun laji rantautui Suomeen.

MM-menestysten ohella pari on ottanut lukuisia sijoituksia ja voittoja kansainvälisissä kilpailuissa ja menestyi myös SM-tasolla ollessaan Suomessa.

Kilpailutuloksia

MM-tuloksia/ SG Oberon
1998 Ebbs, Itävalta: henkilökohtaista kultaa
2002 Conty, Ranska: 5. sija ja joukkuehopea
2004 Åstorp, Ruotsi: joukkuehopeaa
2006 Pratoni del Vivaro, Italia 7. sija, joukkue 6.
2008 Jarantów, Puola, 7. sija, joukkue 8.
2010 Pratoni del Vivaro, Italia, hyl. maratonilla

SG Oberon
1990-2010
sukupuoli: ruuna
suku: i. Argwohn II, e. SG Komtesse, ei. Escargot
rotu: suomalainen puoliverinen (FWB)
kasvattaja: Savijärven kartano