Katja Karjalainen

Katja Karjalainen, syntynyt Helsingissä 1962, kotipaikka Mäntsälä. Ammatiltaan elinympäristösuunnittelija, töissä asiakasneuvonnassa. Edustaa Kirvunkylän Ratsastajia. Karjalainen aloitti ratsastuksen 9-vuotiaana ja jatkoi sitä 12 vuotta aina opiskeluaikoihin asti. Hän sairastui 25-vuotiaana vakavaan verisuonitulehdussairauteen, vaskuliittiin, josta seurasi näkö- ja liikuntakyvyn heikkeneminen. Karjalaisen oikea silmä poistettiin ja vasemman silmän näkökyky on erittäin vähäinen.
Karjalainen aloitti ratsastuksen uudelleen vuonna 1996 ja hankki ensimmäisen oman hevosensa vuonna 2000. Karjalaista valmentaa maajoukkuevalmentaja Janne Bergh. Suomessa Karjalainen edustaa seuraa Kirvunkylän Ratsastajat.
Karjalainen osallistui hevosella Callan Pekingin paralympialaisiin, jotka kilpailtiin ratsastuksen osalta Hongkongissa. Karjalainen ratsasti seitsemänneksi 1b-ryhmässä vapaaohjelmassa ja henkilökohtaisessa ohjelmassa ratsukko oli neljäs. Kentuckyn MM-kilpailussa 2010 Karjalainen otti pronssia tammalla Rosie. Kaudella 2011 parin tuloksena oli mm. EM-pronssia ja PM-hopeaa. Kauden 2012 huipensi hopeamitali Lontoon paralympialaisten vapaaohjelmassa tammalla Rosie. Henkilökohtaisessa ohjelmassa ratsukko oli viides.
Kaudella 2014 Karjalainen menestyi uudella hevosella Woikoski Double U, tuloksena mm. kaksi PM-kultaa Kristiansandissa, Norjassa sekä Normandian MM-kilpailuista neljäs sija joukkue- ja henkilökohtaisessa ohjelmassa ja viides vapaaohjelmassa.
Karjalainen on ratsastanut kesään 2015 asti 1b-luokissa, joissa mennään käyntiä ja ravia, minkä jälkeen hän sai uuden luokituksen ja siirtyi ryhmään 1a edustaen Suomen myös EM-kilpailuissa. Elokuussa 2016 Karjalainen voitti Woikoski High Flow´n kanssa pararatsastuksen Suomen mestaruuden, joka käytiin kaikkien ryhmien välisenä. Rion paralympialaisissa ratsukko otti Suomelle hienosti pistesijat 7. sijalla henkilökohtaisessa ohjelmassa ja vapaaohjelmassa. Vuonna 2017 voimaan astuneen uuden luokitusjaon (I-V) mukaan ratsastaa ryhmässä I. Voitti SM-kultaa hevosella Dr Doolittle 2017. Ratsukko edusti Suomea myös Göteborgin EM-kilpailuissa
Toukokuussa 2018 Karjalainen otti Dr Doolittlen kanssa kolmoisvoiton Mannheimin kansainvälisissä kilpailuissa Saksassa todella hyvillä tuloksilla: vapaaohjelmassa 75.056 %, henkilökohtaisessa ohjelmassa 73.845 % ja joukkueohjelmassa 72.202 %. Ratsukko kilpaili hyvällä menestyksellä myös huhtikuussa Belgiassa Waregemissa, ja voitti kesäkuussa Ypäjällä SM-kultaa.
Lyhyesti summattuna Karjalaisella on paralympialaisista Lontoosta hopeaa ja viides sija, Pekingistä neljäs ja seitsemäs sija ja Tokiosta kuudes sija sekä MM- ja EM-pronssia. Lisäksi hänellä on useita PM-ja SM-mitaleja.
Dr Doolittle (kilpaillut myös nimellä Woikoski High Flow), ”Toope”, s. 2003, saksalainen, punarautias hannoverruuna, isä Duntroon (ii. Donnerhall), emä Galina ja emänisä Grand Cru. Kasvattaja Hans-Hermann Brunckhorst, omistajat Katja Karjalainen ja Sara Maattola-Lindholm.
Esittely ja kansainväliset tulokset FEIn sivuilla: http://www.fei.org/bios/Person/10037559/KARJALAINEN_Katja
Ratsastajan Facebook-sivu LINKKI
Arvokilpailumenestys
2021 Paralympialaiset Tokio (JPN): Dr Doolittle, vapaaohjelma 6. henkilökoht 6.
2019 EM Rotterdam (NED): Dr Doolittle, vapaaohjelma 5. henkilökoht. 5. joukkue 11.
2018 MM Tryon (USA): Dr Doolittle, vapaaohjelma 6. henkilökoht. 8. joukkue 10.
2017 EM Göteborg (SWE): Dr Doolittle, vapaaohjelma 5. henkilökoht. 7. joukkue 9.
2016 Paralympialaiset, Rio de Janeiro (BRA): Dr Doolittle, vapaaohjelma 7. henkilökoht. 7.
2015 EM Deauville (FRA): Dr Doolittle, vapaaohjelma 6. henkilökoht. 8. joukkue 13.
2014 MM Caen (FRA): Woikoski Double U, vapaaohjelma 5. henkilökoht. 4.
2014 PM Kristiansand (NOR): Woikoski Double U, kultaa henkilökohtainen ja vapaaohjelma
2012 Paralympialaiset, Lontoo (GBR): Rosie, hopeaa vapaaohjelma, henkilökoht. 5.
2011 EM Moorsele (BEL): Rosie, pronssia vapaaohjelma, henkilökoht. 4.
2010 MM Lexington (USA): Rosie, pronssia vapaaohjelma, henkilökoht. 8.
2008 Paralympialaiset, Peking (CHN): Callan, vapaaohjelma 7. henkilökoht. 4.